Magneettikentän voimakkuus
Wikipedia
Magneettikentän voimakkuus (tunnus H) on magnetismia kuvaava vektorisuure, jota SI-järjestelmässä mitataan yksiköllä ampeeri per metri (A/m). Magneettikentän voimakkuus määritellään analogisesti sähkökentän voimakkuuden kanssa eli voimana, jonka magneettikenttä kohdistaa yksikköpohjoisnapaa kohti:
.
Magneettikentän suunta on se suunta, johon yksittäinen vapaa, magneettinen pohjoinen napa kentässä liikkuisi. Monissa fysiikan oppikirjoissa magneettikentän voimakkuutta ei käytetä hyödyksi lainkaan, vaan magneettikenttää kuvataan magneettivuon tiheydellä B, jota myös monesti kutsutaan magneettikentäksi. Magneettivuon tiheyttä ja magneettikentän voimakkuutta yhdistää lineaarisessa, isotrooppisessa aineessa seuraava yhtälö, jossa on mukana myös väliaineen permeabiliteetti μ:
.
Virtajohtimen aiheuttama magneettikentän voimakkuus voidaan laskea esimerkiksi Ampèren lailla. Magneettipiirissä (esim. muuntajan sydämessä) magneettikentän voimakkuus voidaan laskea kierrosmäärän N ja virran I tulon suhteesta magneettipiirin pituuteen l. Seuraavassa kaavassa esiintyvää termiä N·I kutsutaan myös magnetomotoriseksi voimaksi (mmv).
- H = N·I/l
Magneettikentän voimakkuutta on aiemmin mitattu myös yksiköllä örsted: 1 örsted = 79,58 A/m.
