Afrikan historia
Wikipedia
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Esihistoria
Afrikan esihistoria alkaa aiemmin kuin minkään muun mantereen, koska ihmislajin kehitys sai alkunsa Afrikassa. Fossiililöydöt osoittavat nykyisen kaltaisen ihmisen eli homo sapiensin eläneen Itä-Afrikassa 100-150 tuhatta vuotta sitten.
Aluksi ihmiset harjoittivat metsästystä ja keräilyä elinpitimikseen, joka on säilynyt eräiden kansojen kuten busmannien elinkeinona näihin aikoihin saakka. Maanviljely ja karjanhoito alkoi Egyptissä noin 10 000 eaa. Niitä harjoitettiin myös Saharassa ennen kuin se aavikoitui. Afrikassa kehittyi kolme erilaista viljelyskulttuuria, jotka perustuivat eri kasvien käyttöön: Niilin laaksossa viljeltiin mm. vehnää, Etiopian ylängöillä viljeltiin mm. kahvia ja durraa, ja Saharan eteläpuolisilla trooppisilla seuduilla viljeltiin mm. maniokkia ja jamssia.
[muokkaa] Pohjois-Afrikan historia
Historiallinen aika alkoi noin 3300 eaa. Egyptissä, joka on eräs maailman varhaisimmista korkeakulttuureista. Samoihin aikoihin kulttuureita kehittyi myös Niilin yläjuoksulla, joista Nubia eli Kuš oli ajoittain varteenotettava kilpailija Egyptille.
Foinikialaiset perustivat 814 eaa. Karthagon kaupungin, josta kehittyi Välimeren alueella Kreikan ja Rooman mahtia uhmannut suurvalta.
[muokkaa] Saharan eteläpuolisen Afrikan historia
Saharan eteläpuolella huomattavia keskushallinnollisia valtioita olivat Sahelin kuningaskunnat (Ghana, Mali ja Songhai)ja Kanem-Bornu ja fulanien valtakunta Länsi-Afrikassa, Kongo, Luba ja Lunda Keski-Afrikassa sekä Mwene Mutapa Etelä-Afrikassa.
[muokkaa] Eurooppalaisten tutkimusmatkat ja siirtomaakausi (1500-1945)
Vuonna 1482 portugalilaiset perustivat kauppa-aseman Guineanlahden rannalle. Pääasialliset kaupan kohteet olivat orjat, kulta, norsunluu ja mausteet. Eurooppalaisten levittäytyessä Amerikkaan orjia haettiin Afrikasta työvoimaksi maatiloille. Afrikan valloitukseksi kutsutaan ajanjaksoa 1880-luvulta ensimmäiseen maailmansotaan. Tuolloin Ranska, Saksa, Belgia, Italia ja Iso-Britannia hankkivat Afrikasta siirtomaita.
Isolla-Britannialla oli timanttimiljonääri Cecil Rhodesin laatima Kap-Kairo-valloitussuunnitelma, joka kulki Afrikan läpi etelä-pohjoissuunnassa ja Ranskalla vastaavanlainen suunnitelma Marokosta Madagaskarille, luoteis-kaakkoissuunnassa. Valloitusretkillään Iso-Britannia ja Ranska kohtasivat Sudanissa ja neuvoteltuaan Iso-Britannia sai Sudanin.
Saksa myöhästyi siirtomaakilvasta verrattuna muihin merkittäviin valtioihin, koska kansleri Otto von Bismarck piti siirtomaapolitiikkaa tärkeämpänä ylläpitää puolustusvalmiutta Ranskaa vastaan. Kuitenkin 1800-luvulle mennessä myös Saksa osallistui siirtomaiden hankintaan.
1800-luvun Euroopan teollistuneet valtiot halusivat vallata alueita, joilta ne saisivat halpoja raaka-aineita ja työvoimaa. Siirtomaiden hankkimista alettiin pitää vallan tunnusmerkkinä. Länsimaalaiset pyrkivät levittämään Afrikkaan myös omaa elämäntapaansa. Afrikkalaisilla ei katsottu olevan samaa ihmisarvoa kuin valloittajilla.
[muokkaa] Afrikan siirtomaakauden ajan karttoja
 Africae tabula nova. Abraham Orteliuksen kartta vuodelta 1570. |
 Arrowsmithin ja Lewisin kartta, 1812 |
 Afrikan kartta. Encyclopaedia Britannica, 1890 |
 Hammond's Atlas of the Modern World, 1917 |
[muokkaa] Siirtomaa-ajan jälkeen: 1945-nykyaika
[muokkaa] Siirtomaavallan päättyminen
Siirtomaiden itsenäistyminen alkoi Libyasta 1951. Liberia, Etelä-Afrikka, Egypti ja Etiopia olivat jo vanhastaan itsenäisiä. Moni muu maa itsenäistyi pian sen jälkeen. Varsinainen itsenäistymishuippu oli vuonna 1960, kun suurin osa Ranskan Länsi-Afrikan siirtomaista sai itsenäisyyden. Suurin osa Afrikan maista itsenäisyi 1960-luvulla, mutta jotkin siirtomaavallat (erityisesti Portugali) vastustivat itsenäistymispyrkimyksiä, mikä johti katkeriin itsenäistymistaisteluihin. Viimeiset maat jotka itsenäistyivät olivat Portugalista itsenäistyneet Guinea-Bissau (1974), Mosambik (1975) ja Angola (1975), Ranskasta itsenäistynyt Djibouti (1977), Britanniasta itsenäistynyt Zimbabwe (1980), Etelä-Afrikasta itsenäistynyt Namibia (1990) ja Etiopiasta itsenäistynyt Eritrea (1993).
Siirtomaa-aika jätti jälkensä Afrikan maiden politiikkaan ja talouteen. Siirtomaa-ajan perintönä usein mielivaltaisesti piirretyt kansallisuuksia halkovat valtionrajat jäivät voimaan, mikä on johtanut eri kansallisuuksien välisiin kahakointeihin mm. Nigeriassa, Etiopiassa, Kongossa ja Sudanissa. Afrikan valtioiden alikehittyneisyys on osaltaan seurausta länsimaiden siirtomaahallinnosta, joka alisti alusmaat pelkiksi raaka-aineiden tuottajiksi. Poliittisen tilanteen epävakaus on myös haitannut teollisuuden ja talouden kehittymistä.
