Astrometria
Wikipedia
Astrometria on tähtitieteen osa-alue, joka tutkii tähtien sekä muiden taivaankappaleiden paikkoja, etäisyyksiä ja ominaisliikettä taivaalla. Astrometria on luonut perustan taivaanmekaniikalle, tähtien liikkeiden tutkimukselle ja galaktiselle tähtitieteelle.
[muokkaa] Historia
Astrometria on yksi vanhimmista tieteenlajeista, ja se kehittyi yksinkertaisesta tähtien paikanmäärityksestä. Astrometrian isänä voidaan pitää Hipparkosta, joka laati ensimmäisen kirkkausskaalaa käyttävän tähtiluettelon 100-luvulla eaa. Hipparkoksen käyttämä logaritminen skaala perustui silmin havaittuihin kirkkauksiin ja on yhä nykyisin käytössä perusperiaatteiltaan samanlaisena. Modernin astrometrian kehitti Friedrich Bessel teoksellaan Fundamenta astronomiae, johon oli merkitty 3 222 tähden keskimääräinen sijainti 1750–1762 tehtyjen havaintojen perusteella.
Astrometria on synnyttänyt merkittäviä keksintöjä ja edistysaskeleita tieteessä. Aurinkokelloa käytettiin kellonajan mittaukseen ja astrolabit sekä myöhemmin sekstantit auttoivat taivaan kulmien selvittämisessä. Tyko Brahe todisti planeettojen liikkeiden tarkoilla mittauksilla Kopernikuksen aurinkokeskisen maailmankuvan oikeaksi. 1900-luvun alussa Henrietta Leavitt havaitsi kefeidien muuttumisjakson ja luminositeetin olevan verrannollisia toisiinsa, kun läheisten kefeidien etäisyyksiä oli laskettu parallaksin avulla. Siten saatettiin laskea minkä tahansa kefeidin etäisyys, ja Edwin Hubble osoitti eräiden tähtisumujen sijaitsevan Linnunradan ulkopuolella muodostaen galakseja.
[muokkaa] Nykyisiä tutkimuskohteita
Euroopan avaruusjärjestön Hipparcos-satelliitti määritti vuosina 1989–1993 yli miljoonan tähden sijainnin astrometrisin menetelmin 20–30 millikaarisekunnin tarkkuudella. Myös Maata lähelle radallaan saapuvien asteroidien jäljittäminen tapahtuu astrometrian keinoin. Muiden tähtien ympäriltä on havaittu eksoplaneettoja mittaamalla niiden aiheuttamia pieniä muutoksia tähden näennäisessä sijainnissa, kun tähti ja planeetta kiertävät toistensa ympäri. Lisäksi astrometriaa on käytetty määrittämään pimeän aineen jakautumista galakseissa.
