Communist Party of India
Wikipedia
Communist Party of India on intialainen kommunistinen puolue.
Puolue on perustettu eri näkemysten mukaan vuonna 1920 tai 1925. CPI:n virallisen näkemyksen mukaan puolue on syntynyt vuonna 1925. Puolueen toiminta oli kielletty brittien siirtomaavallan aikana vuoteen 1941 asti. Intian itsenäistymisen alkuvaiheissa 40-luvun lopulla CPI johti usieta aseellisia kapinoita paikallisia feodaalihallitsijoita vastaan, mm. Keralassa, Tripurassa ja Telanganassa. kapinoiden kukistamisen jälkeen puolue kuitenkin hylkäsi aseellisen taistelun ja suuntautui parlamentaariseen toimintaan. Vuoden 1957 vaaleissa CPI nousi suurimmaksi oppositiopuolueeksi ja Keralan osavaltion johtoon. 1960-luvun alkupuolella puolue hajosi ja eronnut osapuoli muodosti CPI(M):n.
Puolueen pääsihteeri on A.B. Bardhan.
Puolue julkaisee New Age-lehteä. Puolueen nuorisojärjestö on All India Youth Federation.
Vuoden 2004 parlamenttivaaleissa puolue sai 5 434 738 ääntä (1.4 %, 10 paikkaa).