Conan barbaari
Wikipedia
Conan barbaari (Conan the Barbarian) on Robert E. Howardin luoma sankari, joka eli Hyboria-nimisessä fiktiivisessä muinaisessa maanosassa. Elantonsa hän ansaitsi palkkasoturina, taistelijana, varkaana, merirosvona sekä lopulta kuninkaana.
Tarinoissa Conan kohtaa monia jäänteitä historian hämäristä: mystisiä velhoja ja kauniita naisia. Näistä merirosvokuningatar Bêlitin kanssa Conan kylvi kuolemaa ja hävitystä novellissa Mustan rannikon kuningatar.
Conan barbaari on kotoisin Pohjolasta, Kimmeriasta, eikä koskaan oppinut ymmärtämään alamaiden ihmisiä ja elämäntapoja. Conan oli barbaari kaikin tavoin: hän ei kumartanut kuninkaita, käyttäytynyt sivistyneesti eikä ollut kadottanut alkukantaista yhteyttään ympäröivään luontoon ja eläimiin. Alamaissa häntä pidettiin raakalaisena ja julmurina, mutta hyborit olivatkin hänen mielestään sivistyksen veltostuttamia ja helppoon elämään tottuneita vetelyksiä, jotka olivat kadottaneet yhteytensä luontoon. Conan oli kylmän Pohjolan kasvatti, missä selvitäkseen hänen oli ymmärrettävä erämaata.
Conan on hahmona paradoksaalinen. Howard kuvailee häntä barbaariksi ja villiksi, mutta silti Conan on oikeudenmukainen: novellissa "Feeniks-lintu miekassa" Conan kruunataan kuninkaaksi ja barbaareista poiketen hallitsee hyvin.
Howard kirjoitti useita Conan-novelleja, jotka on julkaistu suomeksi novellikokoelmissa Conan ja demonit, Conan taistelija sekä Conan Cimmerialainen. Howardin neljäs romaani Conan voittaja on ainoa kokopitkä romaani. Suomennettujen novellikokoelmien kuvittajana on toiminut sarjakuvataiteilija Petri Hiltunen.
Conan voittajassa Howard kierrätti novelliensa onnistuneimpia osuuksia, mikä saattaa hämmästyttää tietämätöntä lukijaa. Howard kirjoitti romaaninsa käsikirjoituksen brittiläiselle kustantajalle aikana, jolloin saarivaltiossa ei oltu koskaan kuultukaan Conan barbaarista. Amerikkalaiset olivat jo lukeneet Conanin edesottamuksista Weird Tales-lehdestä, jolle Howard pääasiassa kirjoitti.
Howard loi Conanin käänteiseksi omakuvakseen: siinä missä Conan oli lihaksikas ja fyysisesti täydellisessä kunnossa, oli Howard itse ylipainoinen. Conan oli maineeltaan naistenmies, kun taas Howardin naissuhteet olivat miltei olemattomia. Conan oli taistelija, välillä villi peto joka tappoi kun se oli tarpeen, kun taas Howardia itseään kammotti pelkkä veren näkeminenkin.
Howardin kuoleman jälkeen kymmenet kirjailijat, joukossa muun muassa Robert Jordan, ovat kirjoittaneet uusia Conanin seikkailuja. John Milius ohjasi vuonna 1982 Conanista elokuvan, jossa pääosaa esitti Arnold Schwarzenegger. Lisäksi Conanista on tehty sarjakuvia ja kolme TV-sarjaa, joista kaksi olivat piirrettyjä. Uudempia tarinoita on kuitenkin kritisoitu Howardin hengen vastaisiksi. Howardin alkuperäisissä tarinoissa Conan ajatteli pääasiassa omaa etuaan, mutta uudemmissa tarinoissa hänestä on tullut "ritarillisempi".