Gion
Wikipedia
Gion (jap. 祇園 tai 祇をん) on historiallisesti merkittävä kaupunginosa Kiotossa, Japanissa. Gion tunnetaan varsinkin teattereistaan, perinteisistä ravintoloistaan, teehuoneistaan (ochaya) sekä geishoistaan. Gionissa sijaitsevatkin maailman tunnetuimmat geishakorttelit.
[muokkaa] Historia
Gionin alue on saanut nimensä šintolaisesta Susanoo no Mikoton pyhäköstä, aiemmin nimeltään Gion, nykyisin Yasaka. 1500-luvulla alueelle alettiin perustaa majataloja ja tavernoita palvelemaan temppeliin saapuvia pyhiinvaeltajia. Tavernojen tarjoamasta viihteestä sai alkunsa alueen maine huvikorttelina.
[muokkaa] Nykypäivänä
Toisen maailmansodan jälkeen geishojen määrä on ollut jatkuvassa laskussa koko Japanissa ja myös Gionissa. Samoin muut periteiset japanilaiset taidemuodot ovat kärsineet hiipuvasta kävijäkunnasta. 1920-luvulla Gionissa oli 2500 geishaa ja 106 maikoa. Toisen Maailmansodan jälkeen 1948 jäljellä oli vielä 1200 geishaa ja 160 maikoa, mutta 1999 enää 90 aikuista ja 22 harjoittelijana toimivaa geishaa. Gion on säilynyt Kioton suurimpana geisha-alueeena.