Inkat
Wikipedia
Inkat olivat Etelä-Amerikassa asuvia intiaaneja, jotka loivat sadassa vuodessa suuren valtakunnan. Inkat puhuivat ketšuan kieltä. Inkojen alue oli noin 4 000 km pitkä. He viljelivät maisseja, perunaa ja muita viljelykasveja.
Valtakunta sai alkunsa 1438, kun Manco Capacin johdolla kansa perusti Cuzcon (Qosco) kaupungin Urubambajoen lähelle. Inkavaltakunta ulottui Andeilla nykyisestä Kolumbiasta Chileen, ja se kukoisti 1500-luvulle asti, jolloin espanjalaiset valloittajat, konkistadorit, saapuivat löytöretkillään nykyisen Perun alueelle. Espanjalaiset valloittivat inkavaltakunnan raa'asti, samalla kun eurooppalaiset taudit surmasivat intiaaneja, joilla ei ollut vastustuskykyä niitä vastaan. Inkakulttuuri hävisi melko nopeasti, ja taidokkaasti valmistetut kulta-aarteet kuljetettiin Eurooppaan. Vielä nykyäänkin Perussa asuu ihmisiä, joiden voidaan katsoa olevan suoraan alenevassa polvessa inkoja.
Inkoja pakeni syrjäisille seuduille, missä kyti vielä jonkun aikaa toivo valtakunnasta. Inkat yrittivät vielä pariin otteeseen kapinaa, mutta ne kukistettiin nopeasti. Viimeinen inkahallitsija, Tupac Amarú mestattiin 1572, ja valtakunnan historia päättyi.
Inkayhteiskunta oli hyvin järjestetty. Heidän armeijansa olivat jopa satojen tuhansien miehien vahvuisia. Inkat ehtivät rakentaa alueella laajoja ja mahtavia kaupunkeja ja tieverkoston, joka kulki laaksojen yli. Inkoilla ei ollut varsinaista kirjoitusta vaan quipu, solmukirjoitus.
Kuuluisin inkakaupunki on Machu Picchu, joka säilyi konkistadorien tuholta vaikeapääsyisyytensä ansiosta. Hiram Bingham löysi koskemattomana säilyneen Machu Picchun vasta vuonna 1911.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Inkavaltakunnan esihistoria
Inkavaltakunnan kulttuuri on arkeologisesti ns. myöhäinen horisontti. Inkakulttuuri perustuu pitkälle Perun Keski-Andien ja Tyynenmeren rannikon aikaisempiin sivilisaatioihin, kuten Caral, Kotosh,Chavin, Tiwanaku, Wari ja Sicán, Paracas, Nasca, Moche sekä Chimor, jotka ovat tulleet esille arkeologien kaivauksissa. Vain Chimorista on säilynyt perimätietoa.
Esimerkiksi teitä lienee Andeilla ollut ainakin 1000-luvulla eaa, ja kaupunkien rakennustaito kivestä opittiin jo viimeistään 500-luvulla. Tiwanaku ja Wari loivat suurvaltoja. Inkavaltio ei siis ollut omaleimainen, mutta suuri imperiumi se silti oli — "Etelä-Amerikan Rooma", joka sulatti laajetessaan valtioita itseensä. Käytettiin mm. pakkosiirtolaisuutta silloin tällöin puhkeavien kapinoiden tukahduttamiseksi.
Paikalliskulttuureja ei silti pyritty täysin tukahduttamaan: se oli osa inkojen "hajota ja hallitse" -politiikkaa, jossa tehtiin avioliittoja paikallisten johtajien kanssa, ja vaihdettiin lahjoja ystävyyden osoitukseksi.
Ei tiedetä mistä ketšuakieltä puhuneet inkat saapuivat Cuzcon alueelle. Inkoja edeltäneitä perinteitä Urubambajoen laakson lähellä olivat Chanapata (800–300 eaa) ja Qotacalla (500–900 jaa). Varhaiseen inkakulttuuriin liittyy Killke-keramiikka noin vuosina 900–1250.
Inkavaltakunta oli noin 1200-luvulla vain yksi vuoristoalueen lukuisista heimoista, joihin kuului mm. chachapoya, jonka rakentamia kyliä on löydetty vasta hiljattain. Aikaisemmat valtakeskukset, kuten Wari, olivat tällöin jo romahtaneet. Rannikolla laajensi valtaansa Chimun valtakunta. Inkavaltakunta laajeni 1200–1440 vain hyvin hitaasti. Inkojen nopea laajeneminen alkoi vasta n. 1440-luvulla. Lopulta valtakunta ulottui kauas etelään Chilen halki ja pohjoisessa Ecuadorin yli.
[muokkaa] Inkavaltakunnan laajeneminen
Varsinkin varhaisia inkahallitsijoita pidetään taruhallitsijoina, joista ei ole historiallista dokumentaatiota. Sinänsä tarujen kertomassa kuviossa inkavaltakunnan laajenemisesta ei ole mitään kummallista. Myytit ja todellisuus ovat sekoittuneet toisiinsa niin kuin Andeilla aina.
Inkojen ensimmäinen hallitsija oli tarumainen Manco Capac, joka asettui Cuzcoon. Aluksi inkavaltio oli vain yksi kylä, sitten ehkä muutama kylä. 1300-luvulla neljäs inkahallitsija Mayta Capac alkoi laajentaa valtakuntaa. Capac Yupanqui laajensi inkavaltiota Cuzcon laakson ulkopuolelle. Viracocha Inca, kahdeksas hallitsija, aloitti järjestelmällisen valtakunnan laajentamisen sijoittamalla varuskuntia valloitetuille alueille. Viracocha kuin sattumalta löytyy aimaraintiaanien jumalien joukosta.
Voimakkain inkahallitsija oli Pachacutec (Pachacuti) 1438–, ja myös hänen poikansa ja seuraajansa Topa Inca Yupanqui oli suuri hallitsija. Cajamarca valloitettiin pian ayamarca- ja cuyointiaanien alistamisen jälkeen. 1460-luvulla kun Pachacutec ja tämän poika Topa Inca hallitsivat, valloitettiin Quiton seutu, pian Chimu ja sen eteläpuoliset Chinca ja Chancay. Valloitettujen kansojen johtajia surmattiin aluksi, mutta pian sen jälkeen alettiin johtajista kouluttaa inkoille uskollisia alamaisia. 1471 Topa Inca Yupanqui tuli valtaan. Sademetsään suunnattu sotaretki jouduttiin kääntämään kapinoivia lupaca- ja collaintiaaneja vastaan. Topa Inca hyökkäsi pian Boliviaan ja Chilen pohjoisosaan. Araukaanit estivät lopulta inkojen laajenemisen etelään.
Topa Inca Yupanquia seurasi Titu Cusi Hualpa eli Huayana Capac 1493. Tällöin Kristoffer Kolumbus oli jo saapunut Amerikkaan. Inkat ovat saattaneet tietää espanjalaisten tulosta Amerikkaan jo vuonna 1515, mutta varmasti viimeistään 1520-luvulla.
Huayana Capac ei enää onnistunut laajentamaan valtakuntaa mm. sademetsien intiaanien ja araukaanien takia. Huayana Capac kasvatti valtakuntaa pohjoisessa hieman Equadorin ja Kolumbian rajalle asti. Inkavaltakunta oli nyt 4000 km:n pituinen. Francisco Pizarro liikkui Tyynenmeren rannikolla Tumbezissa ja Punan saarella jo Huayana Capacin eläessä. Huayana Capac kuoli 1528 isorokkoon tai tuhkarokkoon, tautiin jonka espanjalaiset toivat Amerikkaan, ja jotka levisivät Andeille jo 1520-luvulla.
[muokkaa] Atahuallpan ja Huascarin sisällissota
Huayana Capac halusi, että valtakunta jaetaan kahtia hänen kuolemansa jälkeen, ja puoliskojen hallitsijoiksi asettuvat hänen vaimonsa eli sisarensa (inkahallitsijat avioituivat insestisesti sisarensa kanssa) synnyttämä Huascar ja jalkavaimon synnyttämä Atahuallpa.
Sisällissota alkoi, kun Huascar jolle oli luvattu vain osa inkavaltiosta, julistautui kuninkaaksi. Perinteiden mukaanhan valta olisi kuulunut Huascarille.
Sodassa Huascar kärsi monia tappioita. Atahuallpa vangitsi lopulta Huascarin. Atahuallpa kosti Huascarille surmauttamalla tämän sukulaisia sekä virkamiehiä. Kosto ulotettiin jopa Topa Incaan, jonka muumio kiskottiin pois haudasta.
Uudet, ankarat tuulet puhalsivat, sillä eurooppalaisia oli jo nähty inkamaassa.
[muokkaa] Inkavaltion luhistuminen espanjalaisvalloituksessa
Eurooppalaiset tunkeutuivat tautien, taikauskon ja sisällissodan heikentämään valtioon, jossa ei tunnettu rauta-aseita eikä tuliaseita. Inkojen johtaja Atahuallpa ei osannut pelätä espanjalaisia, joita oli vain pieni joukko. Näin espanjalaiset valloittajat, konkistadorit saivat inkavaltiosta helpon voiton.
Francisco Pizarro oli espanjalainen aatelisen upseerin avioton poika, joka ei edes osannut lukea eikä kirjoittaa. Tehtyään retkiä Balboan kanssa Pizarro meni mukaan Díego de Almagron matkalle etelään 1524. Etelä-Amerikassa Pizarro nousi ensimmäisen kerran maihin Birujoen (josta Peru on saanut nimensä) suulla ja kävi Tumbezissa asti. Tieto tästä kantautui luultavasti inkahallitsijan Huayana Capacin korviin. Tämän jälkeen Pizarro palasi Espanjaan, mistä sai Kaarle V:ltä nimityksen Perun kenraalikapteeniksi ja mukaansa seikkailijoita. Pizarrolla oli aluksi 180 miestä. Pizarrossa oli monia valloittajalle sopivia piirteitä. Häntä piti liikkeellä ahneus ja auttoivat oveluus ja urhoollisuus. Pizarro oli myös julma, petollinen, ahne, tietämätön ja karkea.
Pian sisällissodan päättymisen jälkeen Pizarro tunkeutui sodan runtelemaan inkavaltioon, jonka johtaja piti Pizarroa kansansa luo palaavana Viracocha-jumalana. Viracochan näet kerrottiin joskus palaavan mereltä. Espanjalaisten toimet Perussa olivat häikäilemättömiä, äärimmäisen raakoja ja juonikkaita. Heitä ajoi lähinnä kullanhimo, valloitettua maata kohdeltiin kaltoin. Jo aikalaiset tuomitsivat Pizarron väkivaltaisuuden.
Espanjalaiset valloittivat Atahuallpan Tumbezissa olevan varuskunnan, vaikka olivat vapauttaneet Punassa olleet noin 800 sotavankia, lähettäneet heidän kauttaan ystävällisen viestin Atahuallpalle ja raiskanneet temppelin naisia. Samaan aikaan Atahuallpa oli sidottu mm. puhdistuksiin ja kapinayritysten murskaamiseen vuoteen 1532. Atahuallpa lähetti espanjalaisten luo lähetin ja runsaasti mm. kultalahjoja ja viestin, joka lupasi espanjalaisille kultaa, jos nämä suostuisivat palaamaan omaan maahansa. Espanjalaiset vakuuttivat ystävällisyyttään mutta halusivat tavata Atahuallpan henkilökohtaisesti.
Molemmin puolin vallitsi suuri epävarmuus toisen puolen aikeista. On taktisesti merkillistä miksei Atahuallpa järjestänyt väijytystä Pizarrolle hänen matkatessaan Cajamarcaan. Luultavasti Atahuallpa kuvitteli espanjalaisten olevan hänen ohjailtavissaan. Hän saattoi uskoa espanjalaisten pelkäävän miesylivoiman edessä ja poistuvan maasta, kun heille vielä annettaisiin runsaat lahjat.
Pizarron lähettiläiden ja Atahuallpan tapaaminen Cajamarcassa sujui hyvin. Oli molemmin puolin vaikeuksia ymmärtää toista, koska tulkki puhui yhtä huonosti espanjaa kuin ketsuaakin. Espanjalaiset suunnittelivat hyökkäystä, joka toteutuikin 16. marraskuuta 1532. Tälloin Atahuallpa saapui Cajamarcaan 5000 henkivartijan kanssa, mutta inkojen pääjoukko jäi kaupungin ulkopuolelle. Espanjalaiset panivat toimeen pienen näytelmän: munkki Vincente de Valverde alkoi käännyttää inkoja lukien oman saarnansa, jossa ainoa inkoille annettu tarjous oli: "kääntykää kristinuskoon ja alistukaa Espanjan kuninkaan Kaarle V:n valtaan, tai inkat kokisivat saman kohtalon kuin faaraon armeija Punaisella merellä Raamatussa". Kun tulkki käänsi saarnaa, sanoma muuttui todella sekavaksi. Atahuallpa kummasteli Jumalan kolmiyhteisyyttä: "kolme ynnä yksi on neljä", ja miksi hänen olisi maksettava veroa Kaarlelle, ja miksi rauhanomaisessa tapaamistilaisuudessa uhattiin sodalla, kuolemalla ja verilöylyllä.
Kun dominikaani ojensi rukouskirjansa, Atahuallpa heitti sen hetken päästä käsistään. Silloin helvetti pääsi valloilleen. Espanjalaiset ampuivat tykillä ja hyökkäsivät intiaanien päälle armottomasti. Intiaaneja, niin sotilaita kuin kaupungin siviilejäkin, hakattiin maahan joukoittain. Vastarintaan ei ollut mahdollisuutta, kaikki intiaanit yrittivät paeta. Espanjalaiset sulkivat ulospääsytiet. Toria ympäröivä kivimuuri murtui espanjalaisten ahdistaman ihmismassan paineesta, ja intiaaneja tallautui hengiltä omiensa alle. Espanjalaiset ajoivat pakenijoita takaa. Atahuallpa saatiin vangiksi – hänellä oli seuranaan vain palvelijoita ja kantajia, joilla ei ollut aseita. Yksikään espanjalainen ei kaatunut, ja vain muutama haavoittui. Intiaaneja kaatui ainakin 800.
Espanjalaiset ryöstivät Cajamarcan Atahuallpan palatsin saaden mm. elintarvikkeita, joista oli ollut matkalla pula. Kun vangittu Atahuallpa havaitsi espanjalaisten suuren kiinnostuksen kultaan ja hopeaan, hän tarjoitui antamaan lunnaiksi vapaudestaan suuren huoneen verran kultaa. Ehtona oli, ettei mitään rikota ja sulateta, ja luovutukselle määrättiin aikaraja. Esineitä alkoikin saapua huoneeseen, mutta espanjalaisten mielestä liian hitaasti. Espanjalaisia osastoja lähetettiin joihinkin kaupunkeihin toteamaan, että inkoilla oli tosiaan niin paljon kultaa kuin he lupasivat.
Huascar, joka eli vielä Atahuallpan joukkojen vankina, surmattiin Atahuallpan käskystä pian tämän jälkeen. Olihan selvää, ettei Atahuallpa halunnut ainakaan vihollisensa Huascarin selviävän hengissä espanjalaisvalloituksesta, kun hän itse oli vankina. Vaikka Atahuallpa oli espanjalaisten vankina, maassa oli laajoja alueita, jotka eivät olleet Atahuallpan saatikka sitten espanjalaisten vallan alla. Atahuallpan armeijahan oli jossain muualla kuin hänen johtajansa. Espanjalaiset houkuttelivat inkojen sotapäällikkö Challcuchiman Cajamarcaan ja vangitsivat hänetkin. Näin vastarinta tyrehdytettiin enne kuin se oli alkanut. Espanjalaiset saivat lisäaikaa. Espanjalaisia tervehtivät ilolla Cuzcossa varsinkin kukistettujen kansojen siirtokunnat ja henkiin jääneet Huascarin kannattajat. Pian nämäkin saivat huomata, miten espanjalaiset tekivät väkivaltaa ylhäisille naisille, ryöstivät temppelit ja kuolleitten inkojen haudat.
Pizarron kumppani Díego de Almagro (1475-1538), joka oli tehnyt retken etelään saapui paikalle vaatimaan puolta kultasaaliista. Pizarrolla ja Almagrolla oli riitaisuuksia – Pizarro ei tietenkään pitänyt saaliin jakamisesta. Pizarro päätti surmata Atahuallpan, koska tajusi aivan oikein elävän inkahallitsijan olevan kiihoke joka voisi nostaa inkoja kapinaan. Järjestettiin oikeudenkäynti, jossa Atahuallpaa syytettiin laillisen inkahallitsijan Huascarin kukistamisesta ja kristinuskon vastaisesta elämästä, sekä salaliittohankkeista vankeudesta espanjalaisia vastaan. Eräät espanjalaiset kannattivat asian siirtämistä Espanjan kuninkaalle Kaarle V:lle. Kolmesataa espanjalaista kuitenkin kannatti Atahuallpan teloittamista ja vain viisikymmentä vastusti. Atahuallpan kuolemantuomion vastustajia nimiteltiin pettureiksi. Atahuallpa aiottiin ensin polttaa, mutta tuomio muutettiin tuomitun pyynnöstä hirttämiseksi. Hirtetyn Atahuallpan ruumis roikkui yön yli Cajamarcan torilla.
Atahuallpan kuolema ei kuitenkaan auttanut espanjalaisia saamaan pitävää otetta inkavaltiosta. Inkavaltio oli vielä pysähtynyt tilanteeseen, jossa oli aluksi espanjalaismyönteisiä Atahuallpan ja Huascarin kannattajia. Myös inkojen alistamilla heimoilla oli omia syitään tukea espanjalaisia.
Atahuallpan entinen kenraali Rumiñaui terrorisoi inkaväestöä Ecuadorissa, jonne espanjalaiset lähettivät sotilasosaston taistelemaan häntä vastaan. Rumiñaui vetäytyi itään kadoten viidakkoon. Alun perin Cajamarcasta pakoon päässeen kenraalin aikomuksena lienee ollut perustaa oma valtio Ecuadoriin.
Sota Perussa inkoja vastaan kesti vielä noin sukupolven. Atahuallpan kuollessa espanjalaiset eivät olleet ehtineet vielä pitkällekään inkojen maahan. Espanjalaiset etenivät nyt Cajamarcasta Cuzcoon taistellen entistä Atahuallpan armeijaa vastaan saaden apua entisiltä Huascarin kannattajilta.
Cuzco vallattiin 450 espanjalaisen voimin syksyllä 1533. Espanjalaiset kruunasivat inkahallitsijaksi Manco Incan (Manco Capac II). Hän tuki aluksi espanjalaisia, mutta koska nämä pitivät häntä vankinaan kohdellen häntä yhä loukkaavammin ja suoranaisesti kiduttaen häntä, hän alkoi vihata heitä. Manco tajusi miten hänelle kävisi, jos espanjalaiset saisivat maan hallintaansa. Pizarro vetäytyi keväällä 1534 rannikolle, ja perusti sinne Liman kaupungin.
Manco Capac II uskotteli espanjalaisille vangitsijoilleen noutavansa kultaisen patsaan espanjalaisille, mutta palasikin armeijansa kanssa piirittämään Cuzcoa. Piiritys laukesi 1537 espanjalaisten eduksi. Manco Capac jatkoi sissisotaa vielä pitkän Andeilla. Lopulta Pizarron ja Almagron riidat johtivat siihen, että Almagro vangittiin ja häntä kidutettiin, koska häntä syytettiin Manco Capacin liittolaiseksi. Diego de Almagro nuoremman johtama espanjalaisklikki murhasi Pizarron Limassa 1541. Uusi Perun kuvernööri vangitsi kuitenkin Almagro nuoremman 1542 tämän yrittäessä paeta Manco Capacin luo. Jotkut espanjalaiset Almagron kannattajat onnistuivatkin pääsemään Mancon luo, missä Manco otti heidät vastaan. Kuitenkin pakolaisten johtaja tappoi äkkiarvaamatta Manco Incan, ja Manco Incan henkivartijat surmasivat heti espanjalaiset.
Manco Incaa seurasivat Sayri Tupac, Titu Cusi ja Tupac Amaru, joka teloitettiin 1572, sen jälkeen kun hänen vaimojaan oli kidutettu ja hänen miehiään teloitettu tyypilliseen espanjalaiseen tapaan. Inkojen tuomitut yritykset vapauttaa maa espanjalaisten ikeestä päättyivät.
[muokkaa] Keski-Andien varhaishistorian kaudet
Perun Andien muinaishistoria ulottuu kauas menneisyyteen. Monilla alueen kulttuuripiirteillä on reilusti yli 4000 vuotta pitkät perinteet, ja monet jokilaaksoista ovat olleet asuttuja yhtä kauan. Horisontti on suuri, yhtenäinen kulttuurialue mikä tarkoittaa laajaa valtiota. Välikausina esiintyi lukuisia pieniä paikalliskulttuureja, kun alue oli poliittisesti hajaantunut.
| Etelä-Amerikan paleointiaanit | noin vuoteen 9500 eaa. | |
| Perun arkaainen eli liittinen | noin 9500–4000 eaa. | |
| Perun varhainen esikeraaminen | noin 4000–3000 eaa. | |
| Myöhäinen esikeraaminen Perussa | noin 3000–1800 eaa. | Caral |
| Alkuaika Perussa | 1800–900 eaa. | (keraaminen) Sechin, Kotosh |
| Varhainen horisontti | 900–200 eaa. | Chavin, Paracas |
| Varhainen välikausi | 200 eaa.–600 jaa. | Moche, Nasca |
| Keskihorisontti | 600–1000 jaa. | Tiwanaku ja Wari |
| Myöhäinen välikausi | 1000–1476 jaa. | Chimu, Chancay |
| Myöhäinen horisontti | 1200–1534 jaa. | Inkat |
