Insesti
Wikipedia
Insesti eli sukurutsa on läheisten sukulaisten välistä seksuaalista kanssakäymistä. Insesti on tabu ja useissa maissa laitonta. Suurin osa nykyisistä uskonnoista vastustaa sitä.
"Läheinen sukulainen" on määritetty eri kulttuureissa eri tavoin. Joissakin lainsäädännöissä insesti määritetään verisukulaisuudeksi, kun toisissa avioliitto tai lapseksiottaminen riittää. Joissain lainsäädännöissä puhutaan perheenjäsenistä, toisissa sedät, tädit, veljenpojat, sisarentyttäret ja serkut.
Insesti sekoitetaan toisinaan pedofiliaan tai lasten seksuaaliseen hyväksikäyttöön.
[muokkaa] Historia
Antropologiassa on tultu johtopäätökseen, että kaikissa tunnetuissa yhteisöissä naimisiinmenolle on asetettu tiukkoja vaatimuksia. Monet yhteisöt ovat sallinneet seksin vain avioliiton aikana. Täten avioliitolle asetetut säännöt ovat koskeneet myös seksiä. Niissä yhteisöissä, joissa avioliiton ulkopuolinen seksi on ollut sallittua, on avioliittoon liittyvät kiellot ulotettu myös avioliiton ulkopuolisille seksisuhteille.
Kaikissa tunnetuissa yhteisöissä on niin sanottu insestitabu, joka määrittää kuinka läheisten sukulaisten kanssa saa mennä naimisiin (tai harrastaa seksiä). Läheisimmät biologiset sukulaiset ovat poikkeuksetta listalla. Kiinalaisessa kulttuurissa esiintyy suhteellisen tiukka rajoitus: siellä kaksi ihmistä ei saa mennä naimisiin, jos heillä on sama sukunimi, koska tämä saattaisi viitata yhteisiin esi-isiin. Tällaiset rajoitukset eivät kuitenkaan ole aivan ainutlaatuisia. Eräiden eteläisen Afrikan busmannien keskuudessa on perinteisesti annettu lapselle nimi hyvin pienestä nimien ryhmästä, eikä tyttö ole periaatteessa saanut mennä naimisiin pojan kanssa, jos tällä on sama nimi kuin hänen isällään. Kyseistä sääntöä on voitu tapauskohtaisesti laajentaa paljon monimutkaisemmaksikin, jotta lastaan naittavilla vanhemmilla olisi syy estää liitot, jotka eivät miellytä heitä. Aina nimittäin on puolison suvusta löytynyt joku samanniminen juuri nimien pienen määrän takia.
[muokkaa] Insesti Suomen lainsäädännössä vuonna 2006
Sanaa insesti tai sukurutsa ei ole Suomen nykyisessä lainsäädännössä. Asiaa käsitellään sekä avioliittolaissa että rikoslaissa.
Avioliittolaissa määritellään avioliiton solmimisesta ettei kukaan saa mennä naimisiin suoraan etenevässä polvessa olevan jälkeläisensä tai takenevassa polvessa olevan (esi)vanhempansa kanssa. Sisarukset tai puolisisaruset eivät myöskään saa avioitua keskenään. Avioliitto ei myöskään ole ilman oikeusministeriön lupaa sallittu mikäli toinen on toisen veljen tai sisaren jälkeläinen. Samoin ottovanhemman ja ottolapsen välinen avioliitto vaatii oikeusministeriön luvan.
Rikoslaissa on määritetty rangaistavaksi sukupuoliyhteys lähisukulaisten kesken. Lähisukulaisina pidetään suoraan etenevässä tai takenevassa polvessa olevia henkilöitä ja sisaruksia. Puolisisaruksia ei pidetä tässä yhteydessä lähisukulaisina.