Jumalankuva
Wikipedia
Jumalankuva eli idoli tarkoittaa jumalaa esittävää kuvaa tai patsasta, jota palvotaan tai jonka kautta jumalaa palvotaan. Joissain uskonnoissa, esimerkiksi islamissa jumalankuvat on ankarasti kielletty. Kristinuskossakin jumalankuvat ovat periaatteessa kielletty, sillä ne yhdistetään muihin idoleihin. Kristinuskon näkemyksen mukaan idoli tarkoittaa epäjumalaa eli mitä tahansa muuta jumalaa kuin kristinuskon jahvea. Kristityt väittävät, että jumalankuvia palvotaan niiden itsensä vuoksi, eikä siksi, mitä ne edustavat. Näin pyritään perustelemaan, miksi kristinuskon jumala olisi muita todellisempi- muut jumalat kun ovat vain esineitä. Tämä näkemys on kuitenkin valtaosin väärä. Valtaosa eri uskontojen jumalankuvista käsitetään vain vertauskuvallisesti. Myös jumalankuvien palvonta ja niille uhraaminen käsitetään yleensä niiden henkiolentojen palvonnaksi, joita kuvat edustavat, eikä suinkaan kuvien itsensä palvonnaksi.
[muokkaa] Pohjoisten kansojen puujumalat
Puujumala on nimitys eri pakanallisten- ja luonnonuskontojen jumalien kuvista, jotka on tehty puusta. (Puujumala tosin tarkoittaa myös eräänlaista tietäjää, katso Puujumala ja Maajumala)
Pohjoisilla havumetsäalueilla ja ilmastoltaan lauhkealla vyöhykkeellä Euroopassa, Aasiassa ja Pohjois-Amerikassa oli käytössä samantapaisia puisia jumalankuvia, jotka on kaiverrettu puupaaluihin tai -pölkkyihin. Muun muassa muinaisilla skandinaaveilla oli puinen Thor-ukko sisällä talon nurkassa. Suomen sukukielisiltä kansoilta ja slaavilaisilta tiedetään pyhiin lehtoihin pystytettyjä puujumalia. Euroopan puujumalia muistuttavat Pohjois-Amerikan toteemipaalut. Niin toteemipaaluissa kuin eräissä eurooppalaisissa puujumalissa on esimerkiksi kuvattu päitä päällekkäin.
Myös monilla eteläisemmillä luonnonkansoilla oli puisia jumalten kuvia, mutta usein ne olivat liikuteltavia esineitä siinä, kun pohjoisten havumetsävyöhykkeiden tyypilliset puujumalat oli kiinnitetty pysyvästi maahan tai lattiaan.
Kiviset ja metalliset jumalankuvat ja -patsaat ovat säilyneet paljon puisia paremmin. Tämän vuoksi niitä tunnetaan nykyisin paljon enemmän.
[muokkaa] Muita merkityksiä
Arkeologisessa kielenkäytössä idoleiksi kutsutaan usein ihmistä tai ihmiskasvoja kuvaavia pienikokoisia patsaita ja muotokuvia, vaikka ei tiedetä, esittävätkö ne ehkä jotakin jumalaa vai eivät.
Idoli merkitsee nykykielessä myös ihailtua julkisuuden henkilöä ja idolatria tarkoittaa kuvainpalvontaa.