Kaste
Wikipedia
Kaste on kristillinen toimitus, jossa kastettu liitetään seurakunnan jäseneksi. Sana kaste tulee kreikan kielen sanasta baptizo, joka tarkoittaa kirjaimellisesti veteen upottamista. Kristillisen kasteen perustana on Raamatun ohje:
- "Jeesus tuli heidän luokseen ja puhui heille näin: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä nimä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti." (Matteus 28:18-20)
Kasteen katsotaan olevan Jeesuksen antaman lähetyskäskyn täyttämistä. Monet kirkkokunnat, kuten katolinen, ortodoksinen ja luterilainen kirkko, lukevat kasteen sakramentteihin.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Uuden testamentin kuvia kasteesta
Kääntymys. Ennen Jeesuksen syntymää Johannes Kastaja kastoi ihmisiä kääntymykseen. Ihminen joka kuuli julistetun sanan ja tahtoi tehdä elämässään muutoksen antoi kastaa itsensä. Markus 1:3-5.
Hauta. Kasteen hauta tarkoittaa, että kasteessa vanha ihminen kuvaannollisesti kuolee ja nousee ylös uutena. Samalla tavalla kuin Jeesus oli haudassa ja nousi uuteen elämään, kasteesta ihminen saa nousta uuteen elämään Kristuksessa. Roomalaiskirje 6:3-5.
Pelastus. Kaste näyttäytyy Uudessa testamentissa osana Jumalan pelastussuunnitelmaa Kristuksessa. Kaste yksinään ei pelasta, mutta se on yksi osa pelastusta. Ihmiset jotka uskoivat Jeesukseen ottivat kasteen Jeesukseen ja alkoivat seuraamaan Jeesusta elämässään. Apostolien teot 8:36-38.
[muokkaa] Kasteen merkitys
Kaste on kristinuskossa pyhä toimitus, jossa henkilö tulee kristityksi ja liittyy seurakunnan jäseneksi. Vanhan kristillisen käsityksen mukaan seurakunnan jäsenenä ei voi olla ilman kastetta. Kastekäskyn (Matt. 28:18-20) mukaan Jeesuksen oppilaaksi tullaan kasteessa. Perinteinen kasteaika oli myöhäisantiikin aikana pääsiäinen.
Kasteen merkitys kristityille on kuvattu Markuksen evankeliumissa Jeesuksen sanoilla "Menkää kaikkialle maailmaan ja julistakaa evankeliumi kaikille luoduille. Joka sen uskoo ja saa kasteen, on pelastuva. Joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen." (16: 15-16).
Vanhojen kirkkojen mukaan kaste on periaatteessa pelastukselle välttämätöntä. Kristinuskossa on käyty teologista pohdintaa, missä erityistilanteissa kaste ei olisi pelastukselle välttämätön.
Perinteisissä kirkkokunnissa kuten (katolisessa ja ortodoksisessa) kirkossa sekä reformaation kirkkokkunnista luterilaisessa ja anglikaanisessa kirkossa kaste on armon välittävä salaisuus eli sakramentti. Kasteessa ihmisestä tulee osallinen Jumalan armosta ja saa sen omakseen. Ihmisen uskon tehtävänä on ottaa tämä pelastuksen lahja vastaan. Nikaian uskontunnstuksen mukaan kristityt uskovat "yhden kasteen syntien anteeksiantamiseksi". Näin ollen kasteen uskotaan välittävän anteeksiannon.
Kasteen uskotaan välittävän myös osallisuuden itse pelastukseen, eli ikuisen elämän. Paavalin ajatusta seuraten kasteen ajatellaan liittävän ihmisen Kristuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen (Room. 6: 3-5). Kaste antaa ihmiselle yhteyden Kristuksen ikuiseen elämään, mikä on kristinuskon pelastuskäsityksen ydin. Kasteen ja sen yhteydessä suoritettavan kätten päällepanemisen katsotaan välittävän ihmisen Pyhän Hengen.
Standardin luterilaisen käsityksen mukaan "kaste vapauttaa synnistä, kuolemasta ja paholaisen vallasta, antaa osallisuuden Pyhään Henkeen ja ikuiselle elämän" (Iso Katekismus).
Hyvin vanhan kristillisen tavan mukaan kristitty otti uuden elämänsä merkiksi kasteessa uuden nimen.
Reformaatiossa 1500-luvulla syntyneiden anabaptistien mukaan kaste oli mahdollinen vasta sen jälkeen, kun ihminen oli tehnyt tietoisen uskonratkaisun. Anabaptistien käsityksen mukaan usko on ihmisen tietoinen tahdon akti. Tämän vuoksi he pitivät mahdottomana, että lapsi uskoisi. Anabaptisitit hylkäsivät lapsikasteen ja ryhtyivät kastamaan ihmisiä uudelleen, mistä nimitys "uudestikastajat".
Anabaptistien käsitystä uskosta edustavat nykyisistä kristityistä ns. vapaakirkkoihin kuuluva helluntaiherätys, vapaakirkko ja myös monet muut uskonyhteisöt. Koska tällaisessa käsityksessä uskosta kaste on mahdollinen vasta varttuneessa iässä, lapsia ei kasteta. Myös kasteen merkitys on tällöin siirtynyt jumalallisen armon saamisesta lähemmäksi ihmisen tunnustustekoa. Ihminen kasteessa tunnustaa ja ilmaisee saamansa uskon.
Kaste toimitetaan upottamalla henkilö veteen tai valelemalla vettä hänen päähänsä kolme kertaa. Kaste suoritetaan Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimessä. Eräät helluntaiherätykseen kuuluvat ryhmät kastavat vain Jeesuksen nimeen. Jeesukseen nimeen kastamista pidetään muissa kirkoissa yleensä ongelmallisena. Yleisen käsityksen mukaan kasteen suorittajan tulee olla itse kastettu. Katolisen kirkon käsityksen mukaan tietyissä olosuhteissa kastajan ei itse tarvitse olla kristitty.
Lapsikaste suoritetaan nykyään yleensä valelemalla lapsen pää vedellä, mutta aiemmin sylivauvatkin kastettiin upottamalla. Tästä syystä vanhojen kirkkorakennusten kastemaljat ovat hyvin suuria. Myös aikuiskaste voidaan suorittaa valelemalla, mutta erityisesti vapaakirkot suosivat upotuskastetta, jossa henkilö upotetaan hetkeksi kokonaan veden alle joko kastealtaassa tai virtaavassa vedessä.
Vanhaan kastejärjestykseen kuului ns. luopuminen paholaisesta eli abrenuntiatio diaboli. Kastettavalta kysyttiin, "luovutko Perkeleestä? Luovutko kaikista hänen teoistaan? Luovutko kaikista hänen petoksistaan". Vielä 1800-luvulla Suomen luterilaisessa kirkossa kasteen yhteydessä toimitettiin abrenuntiatio. Tästä käytännöstä luovuttiin vuonna 1886. Ortodoksisessa kirkossa abrenuntiatio kuuluu edelleen kasteeseen. Abrenuntiatio on eri asia kuin paholaisen häätäminen, eli eksorsismi.
Hätäkasteen voi luterilaisessa kirkossa antaa kuka tahansa kristitty, kunhan se tapahtuu Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.
[muokkaa] Kaksi kastekäytäntöä
Kristinuskossa on edelleen vallalla kaksi erillaista kastekäytäntöä. Kaikki kristilliset kirkkokunnat ovat yhtä mieltä, että kaste ja usko kuuluvat yhteen. Erimielisyyttä on kuitenkin siitä, mitä usko on. Perinteisissä kirkkokunnissa korostetaan kasteen välittävää armoa ja sitä, että myös ihmisen usko on Pyhän Hengen synnyttämää lahjaa. Näin ollen kaste välittää paitsi armon, Pyhän Hengen kautta uskon. Usko ymmärretään ihmisen vastaukseksi armoon, joka ei ole vain puhdas rationaalinen tahdon ilmaus. Ihmisen katsotaan siten voivan omistaa uskon esim. lapsena, nukkuessa, koomassa ja aivokuolleena, siis riippumatta ihmisen henkisestä ja älyllisestä kapasiteetista. Katolisessa ja ortodoksisessa kirkossa sekä monissa protestanttisissa kirkoissa, kuten luterilaisuudessa, kaste suoritetaan yleensä lapsikasteena, jolloin nimen antaminen suoritetaan yleensä samassa yhteydessä.
Martti Luther korosti, että kaste on selkeästi Jumalan lahja eikä ihmisen ansiota, joten lapsetkin tulee kastaa. Lutherin oppi lapsikasteesta perustui katolisen kirkon oppiin. Luther on itse todennut, ettei hän ole saanut lapsikastetta kuten vanhurskauttamisoppia Jumalalta, vaan paavilta (Galatalaiskirjeen selitys, sivu 100). Hän vastusti voimakkaasti uudelleenkastajia, jotka korostivat kastetta merkkinä ihmisen uskonratkaisusta.
Useimpien vapaiden suuntien, kuten helluntailaisuuden, baptismin ja vapaakirkon, opissa ja elämässä ihminen ottaa kasteen uskoontulonsa yhteydessä tai sen jälkeen. Tällöin puhutaan aikuiskasteesta tai uskovien kasteesta. Uskovien kaste on siinä mielessä harhaanjohtava käsite, että myös lapsikasteen hyväksyvät kirkot katsovat kasteen olevan yhteydessä uskoon. Myös aikuiskaste saatetaan ottaa jo lapsena tai nuorena.
Aikuiskasteen puoltajien mukaan Raamatussa ei esiinny lapsikastetta. Lapsikastetta puoltavien kirkkokuntien mukaan Raamatussa ei esiinny suoraa näyttöä lapsikasteesta, mutta Raamatun käsitys kristinuskosta ei myöskään kiellä sitä. Nämä kirkkokunnat katsovat seuraavansa vanhaa apostolista tapaa kastaessaan lapsia.
Varhaisin historiallinen maininta lapsikasteen hylkäämisestä on kirkkoisä Tertullianukselta. Hänen mukaansa kaste tulisi suorittaa myöhemmässä iässä, jotta henkilö voisi sen muistaa.
