Kirkkoslaavi
Wikipedia
Kirkkoslaavi on muinaisen bulgariankielen ilmeisesti makedonialaisesta murteesta kehittynyt kieli. Kieli on otettu slaavilaisissa maissa ortodoksisen kirkon kirkkokieleksi (vrt. katolisuus ~ latina). Kirkkoslaavin edeltäjä on muinaiskirkkoslaavi.
Kirkkoslaavista on paikallisesti sekoitettuja muunnoksia mm. Venäjällä ja Serbiassa. Taustavaikuttajana kielen syntymiselle lienee ollut Suur-Määriä hallinnut Rotislav, joka pyysi Bysanttia lähettämään maahansa slaavinkielisiä kristinuskon opettajia. Matkaan lähetettiin kaksi veljestä, Methodios ja Kyrillos.
He suunnittelivat oman aakkoston, ns. glagolitsan ja näin syntyi kirkkoslaavi, joka luojiensa oppilaiden kautta levisi Bulgariaan ja sieltä mm. Venäjälle ja muualle slaavilaiseen maailmaan. Ortodoksiset maat omaksuivat kuitenkin melko pian glagoliittisen kirjaimiston tilalle kyrillisen kirjaimiston ja alkuperäinen kirjaimisto säilyi vain katolisessa Kroatiassa.
Kirkkoslaavi vakiinnutti asemansa kielenä, jota käytettiin kirkoissa, asiakirjoissa ja oppineiden toimesta, aivan kuten latinaa.
Kirkkoslaavin eri muotojen kielioppi, jota nykyisin käytetään on jonkin verran modernisoitu ymmärtämisen helpottamiseksi. Erityisesti joitain muinaisia pronomineja on poistettu (esim. еръ /jeter/, "tietty henkilö tai asia" on venäjällä käytössä olevassa kirkkoslaavissa nykyisin нѣкій).
Kirkkoslaavista tuli ja sen on osittain yhä merkittävä osa slaavilaisten kansojen identiteettiä ja se elää edelleen ortodoksisen kirkon jumalanpalveluksissa mm. Venäjällä. Suomen ortodoksinen kirkko luopui 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa kirkkoslaavin käytöstä, ja sitä näkee lähinnä vanhoissa ikoneissa ja kirkkolipuissa. Moderneissa suomalaisissa ortodoksisessa kirkkotaiteessa kirkkoslaavia on muistettu käyttämällä suomenkielisen tekstin kirjoitukseen kirjasinlajia, joka muistuttaa kirkkoslaavin kyrillistä kirjaimistoa (esim. Porin ortodoksisen kirkon kupoli).
