Kolminaisuusoppi

Wikipedia

Osa artikkelisarjasta Kristinusko

Historia Jeesus Nasaretilainen Apostolit Apostoliset isät Kirkkoisät Ekumeeniset kirkolliskokoukset Suuri skisma Ristiretket Uskonpuhdistus Pietismi
Pyhä Kolminaisuus Isä Jumala Poika Kristus Pyhä Henki
Kristillinen teologia Kirkko Jumalanpalvelus Armo Armolahja Pelastus Vuorisaarna Kymmenen käskyä
Raamattu Vanha testamentti Uusi testamentti Apokryfiset kirjat
Kristilliset kirkkokunnat Katolinen kirkko Ortodoksisuus Protestanttisuus Kristilliset suuntaukset

Kolminaisuusoppi on kristillinen opetus Jumalan olemuksesta. Sen mukaan on vain yksi Jumala, joka kuitenkin on ilmoittanut itsensä kolmessa persoonassa: Isänä, Poikana ja Pyhänä Henkenä.

Pyhä kolminaisuus, ranskalainen miniatyyri 1300-luvulta

Kolminaisuusoppi dogmina syntyi tarpeesta määritellä käsitteellisesti ja analyyttisesti kristillisiä totuuksia kristinuskon levitessä hellenistiseen ja roomalaiseen maailmaan ensimmäisellä vuosisadalla.

Kristillisten kirkkojen järjestäytyessä vainojen päättymisen jälkeen kolminaisuusoppia käsiteltiin laajasti Nikaian kirkolliskokouksessa vuonna 325. Nikaiassa pohdittiin erityisesti Jeesuksen Kristuksen olemusta. Aiheen kirkolliskokoukselle antoi Aleksandrialaisen presbyteeri Areioksen opetus Jeesuksen luonnosta.

Areios käytti apunaan uuplatonistisen filosofian käsitteitä ja määritteli jumalakäsityksen siten, että vain Isä Jumala kuului ehdottoman transsendenttiseen Ykseyteen. Sen sijaan pre-eksistentti Jumalan Sana eli Logos oli luomakunnan esikoinen, mutta kuului yhtä kaikki luotuun taivaalliseen maailmaan. Koska Logos kuului luotuun todellisuuteen, Areioksen sanojen mukaan "oli aika, jolloin häntä ei ollut". Areioksen vastustajat korostivat Logoksen jumaluutta ja ikuisuutta.

Nikaian kirkolliskokouksen päätös oli, että areiolaisuus julistettiin harhaopiksi. Tunnustuksen mukaan Jeesus oli "Jumala Jumalasta, valo valosta, tosi Jumala tosi Jumalasta, syntynyt eikä luotu, joka on samaa olemusta kuin Isä, jonka kautta kaikki on tehty".

Kirkon vanhoista uskontunnustuksista myös Athanasioksen uskontunnustus on suunnattu areiolaisuutta vastaan.

Konstantinopolin kirkolliskokouksessa vuonna 381 taas käsiteltiin erityisesti Pyhää Henkeä. Konstantinopolissa kolminaisuusoppia täsmennettiin siten, että jumaluudessa on kolme persoonaa, jotka ovat yksi ja sama entiteetti, yksi täydellisyys, yksi Jumala.

[muokkaa] Kolminaisuusoppi lyhyesti

Persoonat ekonomisen triniteettiopin mukaan:
- Isä - luoja: Kristinuskon mukaan ihminen ja koko maailmankaikkeus eivät ole syntyneet sattumalta, vaan Isä Jumalan luomistyön tuloksena. Luomiskertomuksessa kerrotaan, että Jumala loi kaiken (Vanhassa Testamentissa Genesis 1) (Uuden Testamentin mukaan Sanallaan (Joh. 1)). Jumala loi sekä näkyvän että näkymättömän maailman. Näkyvään maailmaan kuuluvat luonto, eläimet, ihmiset ja näkymättömään hyvät ja pahat henkivallat. Jumalan luomistyö ei kuitenkaan päättynyt kuuteen päivään, vaan hän luo jatkuvasti uutta ihmisten työn kautta. Lisäksi Hän ylläpitää maailmaa voimallaan.
- Poika - pelastaja (Jeesus): Poika on syntynyt Isästä ennen aikojen alkua. Jeesuksena Jumala syntyi ihmiseksi ihmisten keskelle, ja tällöin Jumalan toinen persoona otti jumalallisen luonnon rinnalle pysyvästi myös ihmisluonnon, ks. kaksiluonto-oppi. Jeesus oli sijaiskärsijä; ristillä hän oli sovittaja ja lunastaja.
- Pyhä Henki - pyhittäjä: Pyhän Kolminaisuuden kolmas persoona on Pyhä Henki, jonka Jeesus lupasi oppilailleen puolustajaksi ja totuuteen ohjaajaksi. Pyhä Henki lähtee (käy ulos) Isästä Pojan kautta. Hänet vuodatettiin opetuslapsille helluntaina Jerusalemissa. Tapahtumaa voidaan pitää kristillisen kirkon (l. seurakunnan) syntyhetkenä.
Persoonat ontologisen triniteettiopin mukaan:
- Isä synnyttää, Poika syntyy, Henki lähtee.
- Itäisen ja läntisen kristinuskon välillä on eroavaisuus dogmissa Hengen lähtemisestä. Läntisen tulkinnan mukaan Pyhä Henki lähtee Isästä ja Pojasta, itäisen tulkinnan mukaan vain Isästä. Itäinen tulkinta on historiallisesti varhaisempi. Tämä on nk. filioque-kiista, joka johti Suureen Skismaan.
Persoonat ovat Jumalan yhtä korkeita subjekteja, joina Jumala toimii
Kaikki persoonat ovat sama Jumala, sama ikuinen olento ja sama kaikkivaltias
Persoonat ovat erottamattomia keskenään, mutta niiden työ voidaan kuitenkin jossain mielessä erottaa; kristillinen kirkko torjuu patripassialistisen harhan, joka esitettiin alkukirkon vuosisatoina (so. modalismi), että Kristuksen kärsiessä ristillä myös Isä olisi kärsinyt.

[muokkaa] Kolminaisuus Raamatussa

Modernin ekseettisen tutkimusken varsin laajan konsensuksen mukaan Vanhassa testamentissa ei esiinny käsitystä kolmiyhteisestä Jumalasta. Vanhan testamentin kuvaamat kertomukset kuitenkin sisältävät piirteitä, joita on myöhemmin kristinuskossa voitu pitää merkkeinä kolminaisuudesta, ikään kuin kolmiyhteisen jumalakäsityksen aiheina. Israelin kansan jumalausko on ollut luonteeltaan enemmänkin monolatriaa kuin tiukkaa monoteismiä (Ks. esim. Kymmenen käskyn ensimmänen käsky: "sinulla ei saa olla muita Jumalia", tai šema-rukous "Herra on meidän Jumalamme, Herra yksin"). Monoteismi ilmaistaan selkeästi vasta Jesajan kirjan 45. luvussa.

Kolminaisuus ja kaikki pyhät. Jean Fouquet, 1400-luku.

Vanhassa testamentissa yksi Jumalasta käytetty hepreankielinen nimi on monikollinen Elohim, joka merkitsee kirjaimellisesti "Jumalat". Kolminaisuusopin näkökulmasta monikon voi ymmärtää edustavan Jumalan kolmea persoonaa. Jo luomiskertomuksessa mainitaan Jumalan Henki, joka liikkui "vetten päällä". Viisauskirjallisuudessa (Psalmit, Sananlaskut) mainitaan Jumalan Poika sekä persoonallinen Viisaus (Hokma), jonka kristityt ovat tulkinneet pre-eksistenttiseksi Jeesukseksi (Snl. 8).

Erityisen merkityksellinen kertomus on ollut Aabrahamin ja kolmen miehen tapaaminen Mamren tammistossa (1 Moos. 18: 1-5). Tämän kertomuksen pohjalta on syntynyt luultavasti tunnetuin kuva kolminaisuudesta, Pyhän Kolminaisuuden ikoni.

Juutalaisuudessa odotettiin ennen Jeesuksen aikaa voittoisaa messiashahmoa, jonka piti olla Israelin nationalistinen ja etninen vapauttaja. Tämä oli erityisesti seloottien poliittissävytteinen käsitys Messiaasta. Kuitenkin rabbiinisessa juutalaisuudessa ennen ajanlaskun alkua Messiaan katsottiin olevan Vanhan testamentin mukaan itse Jumala (mm. Ps. 2, Snl. 8, Jes 53 jne.) Ajan kuluessa rabbiininenkin juutalaisuus on siirtynyt odottamaan enemmän nationalistista vapauttajaa, koska Jeesusta ei tunnustettu odotetuksi messiaaksi ja siksi myös haluttiin erottautua kristinuskosta. Messiaaniset juutalaiset korostavat, että Jeesusta edeltävän ajan rabbiinisessa juutalaisuudessa Jumalan kolminaisuus ei ollut ongelma vaan yksi Jumalan (Elohim) määreistä.

Myös Uuden testamentin jumalakuva on eksegeettisen tutkimuksen mukaan jonkin verran heterogeeninen. Uuden testamentin aineisto sisältää kuitenkin jo selviä viitteitä kolmiyhteisestä jumamalakäsityksestä. Isä, Poika ja Pyhä Henki mainitaan kaikki yhdessä kastekäskyssä (Matt. 28:19) sekä apostolisessa siunauksessa (2 Kor. 13:13). Evankeliumeissa Jeesus antaa viitteitä samastumisestaan Jumalan kanssa ("Minä ja Isä olemme yhtä") sekä tunnustaa olevansa Jumalan Poika. Juutalaisille tämä oli jumalanpilkkaa, ja siitä seurasi kuolemanrangaistus. Apostolisissa kirjeissä Jeesuksen sanotaan olevan Jumala (Room. 9:5, 1. Joh. 5:20). Paavali kuvaa Kristuksen kahtalaista luontoa mm. Room. 1: 3-4. Pyhä Henki mainitaan Uudessa testamentissa sekä Jumalan että Jeesuksen Henkenä. Jeesuksen kasteessa oli läsnä Isän Jumalan sanat ja Pyhä Henki kyyhkysen muodossa (Matt. 3:16-17). Johanneksen evankeliumissa Jeesusta kutsutaan kahdesti Jumalaksi, evankeliumin alussa ja lopussa (Joh. 1:18; 20:28).

Kolminaisuusopin eräs välttämätön piirre on käsitys Jeesuksen pre-eksistenssistä, olemassaolosta ennen syntymää ihmiseksi. Sen tueksi on viitattu Sananlaskujen kirjassa esiintyvään jumalalliseen ja personifioituun viisauteen (Snl. 8). Uudessa testamentissa pre-eksistenssi näkyy selvimmin Johanneksen evankeliumin alussa (Joh. 1: 1-18) ja deuteropaavalilaisessa kirjeessä filippiläisille (kenosis-hymni Fil. 2: 6-7).

Jehovan todistajat on kristillisperäisistä yhteisöistä suurin, joka ei usko kolminaisuusoppiin, minkä takia sitä ei yleensä pidetä kristinuskon suuntauksena.

Kolminaisuusopin vastustajien mielestä Raamattu ei tue ajatusta kolminaisuudesta (Joh. 14:28, KR-38; Mark. 13:32, KR-38; 1.Kor. 8:6, KR-38; 1. Kor. 15:27-28, KR-92). Isän ja Pojan yhteys on heidän mukaansa verrattavissa seurakunnan hengelliseen yhteyteen, koska ilmaisu on alkukielessä sama, kuin esimerkiksi: "Mutta istuttaja ja kastelija ovat yhtä; ..." 1. (Kor. 3:6-8, KR-38). Myös ns. korotuskristologinen käsitys siitä, että Jeesuksesta tuli Herra ja Kristus vasta ylösnousemuksessa, asettaa kysymyksiä Nikealais-konstinopolilaisen uskontunnustuksen mukaiselle kolminaisuusopille (ks. em. Room 1:3-4).