Lukijaisuus

Wikipedia

Lukijaisuus, ruotsiksi läsare on Ruotsin Norrlandissa noin 1740 alkunsa saanut kirkon sisällä toiminut herätysliike. Liike sulautui 1800-luvulla osin lestadiolaisuuteen. Myös roseniolaisuus on peräisin lukijaisuudesta.^[1] Liikkeen juuret ovat Saksasta tulleessa pietismissä ja herrnhutilaisuudessa. Lukijaisuus vaikutti Ruotsissa 1750-1900.^[2] 1850-luvulla lukijaisuus oli yleinen nimitys kaikille kansanherätyksille.^[3]

Sisällysluettelo 1 Liikkeen historiaa 2 Ruotsin kirkon herätysliike 3 Elämä ja elintavat 4 Kirjallisuutta 5 Aiheesta muualla 6 Lähteet

[muokkaa] Liikkeen historiaa

Saksan kirkon sisällä syntyneet herätysliikkeet säteilivät vaikutustaan Ruotsiin. 1740-luvulla herrnhutilaisuus koki voimakkaan leviämisen Ruotsissa. Liike levisi Norlantiin vuonna 1770 aina Norrbottenin rannikolle, Uumajaan, Piitimeen ja Tornioon saakka. Tiettävästi ensimmäisen kerran tästä uskonnollisesta liikehdinnästä käytti nimitystä lukijaisuus lehtori Anders Knös vuonna 1761.^[4]

Nimitys lukijaisuus tulee siitä, että he ajattelivat tavallisellakin ihmisellä olevan oikeus tutkia Raamattua ja muita uskonnollisia kirjoja ilman papin koulutusta.^[5] Papit eivät tästä pitäneet, vaan yrittivät estää liikkeen leviämisen. Liike oli maallikkojohtoinen, mutta myös kirkossa viroissa toimivia lukijaisia oli, esimerkiksi kappalainen Mårten Thunberg 1760-luvulla^[6], pastori Pehr Erik Bylund^[7] ja Pehr Brandell 1800-luvulla. Myös maallikot toimivat lukijaisuudessa, esimerkiksi talonpojat Olof Palmgren 1800-luvun alussa ja Per Ersson ja Johan Riström 1840-luvulla.^[8]

Lukijaisuus hajaantui separaation aikakautena 1820-luvulla erimielisyyksien takia ja hektisen ekspansion kausi päättyi 1830-luvulla. 1800-luvun alussa Ruotsissa vaikutti viisi lukijaisuuden suuntaa: vanhalukijaisuus, herrnhutilainen lukijaisuus, uuslukijaisuus, ylievankelinen lukijaisuus, sekä roseniolainen uuslukijaisuus.^[9] Pääsuuntaa, eli vanhalukijaisuutta pidettiin lainomaisena, sekä uskollisena kirkolle, papeille ja Jumalanpalveluselämälle.^[10] Uuslukijaisuutta pidettiin evankelisena. Se jakautui maantieteellisesti Norr- ja Västerbottenin alueella vaikuttaneisiin ryhmiin.^[11] Erityisesti Västerbottenissa uuslukijaiset olivat kriittisiä kirkkoa kohtaan, mutta tavallisesti kuitenkin uskollisia sille.^[12] Norrbottenissa uuslukijaiset olivat usein separatisteja.^[13] Norrlandin lukijaisuus sai nimensä vaikutusalueensa mukaan.^[14]

Lars Levi Laestadiuksen äiti kuului vanhalukijaisuuteen, kun taas Laestadius itse löysi elävän uskon uuslukijaisiin kuuluneelta Lapin Marialta Åselessa vuonna 1844. Laestadius tunsi jo opiskeluaikanaan heihin "salaista vetoa" ja puolusti heitä.^[15] Laestadius huomasi että saamelaiset lukijaiset: "osoittivat suurempaa uutteruutta kristinoppiin kuin ruotsalainen väki yleensä".^[16] Lapin Maria tuli elävään uskoon Pehr Brandellin välityksellä.^[17] Aijemmin Laestadius tutustui uuslukijalaisuuteen Pehr Brandellin ystävän, pastori Pehr Bylundin välityksellä.^[18]

Liikkeestä ei ole jäänyt paljoakaan tietoa jälkipolville, koska lukijaisten piti toimia mahdollisimman huomaamattomasti, koska laki kielsi seurojen pitämisen. Saarnaajat eivät myöskään kirjoittaneet saarnojaan ylös.^[19]

[muokkaa] Ruotsin kirkon herätysliike

Kuten muutkin herätysliikkeet, lukijaisuuskin oli vastatoimi kirkon puhdasoppisuudelle ja tapakristillisyydelle. Ruotsin kirkossa vaikutti tuolloin puhdasoppisuus, eli ns. luterilainen ortodoksia. Puhdasoppiset papit eivät suvainneet poikkeavia opin- ja uskonkäsityksiä. Jännitteitä aiheuttivat erilaiset käsitykset lain ja evankeliumin suhteesta. Lutherin postillojen tulkinnoista oli myös erilaisia näkemyksiä. Ruotsin kirkko ei jäänyt toimettomana katsomaan tämän herätysliikkeen leviämistä, vaan papisto sai hallitusvallan säätämään pietistiset seurat kieltävän lain, eli konventikkeliplakaatin. Konventikkeliplakaatti ei kuitenkaan pystynyt estämään liikkeen leviämistä. Kotihartaudet ja maallikkopuhujat veivät liikkeen sanomaa eteenpäin yhä laajemmalle. Kotiseurat olivat liikkeen keskeinen tuntomerkki.^[20] Heitä ilmiannettiin luvattomasta seurojen pidosta viranomaisille.^[21]

Ruotsin hallitus joutui käsittelemään lukijaisuuden aiheuttamia konflikteja etenkin 1810-1850. Tuolloin osa lukijaisryhmistä ajautui täyteen eroon kirkosta. Osassa lukijaisryhmistä alettiin valita omia sielunhoitajia ja sakramenttien toimittajia.^[22] Erimielisyyksiä kirkon kanssa syntyi uudesta kastekaavasta^[23], katekismuksesta, kirkon käsikirjasta, sekä virsikirjasta. Vuonna 1823 lukijaisuudesta käytiin huomiota herättänyt valtiopäiväkeskustelu.^[24]

Lukijaisuus levisi kun kansa ei saanut kirkosta kaipaamaansa hengellistä ravintoa. Esimerkiksi Noran seurakunnan kirkko, johon mahtui noin 2 000 ihmistä tuli ääriään myöten täyteen kaukaakin vaeltaneista ihmisistä, kun lukijaispappi Brandell saarnasi.^[25] Lukijaisuus levisi vaeltavien lappalaisten mukana.^[26]

[muokkaa] Elämä ja elintavat

Kristillisyys näkyi lukijaisten elämässä. Heillä oli vakavat elintavat ja he vieroksuivat maallista elämäntapaa poiketen näin ympäristöstään.^[27] Esimerkiksi alkoholi, kortinpeluu ja tanssit nähtiin syntinä. Seuroja pidettiin kodeissa ja niissä puhui maallikko tai liikkeen pappi. Seuroissa saarnattiin parannuksen teosta ja syntien anteeksiantamisesta. Lukijaisilla oli käytössä taivaan valtakunnan avaimet ja hengellinen pappeus.^[28] Lukijaiset opettivat ihmisen tulevan synnintuntoon lain kautta.^[29] Lukijaisuudessa arvostettiin Raamattua ja sitä luettiin kotihartauksissa. Myös erilaiset hartauskirjat ja postillat kuuluivat lukemistoon.^[30] Kotihartaudet olivat keskeinen tuntomerkki^[31] ja heidän kotihartauksia ilmiannettiin viranomaisille.^[32] Hartauskokouksia kutsuttiin konventikkeleiksi ja kylärukouksiksi. Lukijaisten keskuudessa esiintyi myös liikutuksia.^[33]

Lukijaisia pidettiin hengellisesti ylpeinä ja Lars Levi Laestadiuksen mukaan lukijaisuus oli pilkkanimi ja he olivat halveksittuja etenkin kirkon taholta.^[34] Rovasti Isac Grape nuoremman (1779-1855) kirjoitus Skellefteåsta kertoo hyvin silloin vallinneesta jännitteestä: ”Eräät seurakuntalaiset täällä kuvittelevat olevansa päteviä oitis tutkimaan ja tuomitsemaan kaikkea oppia maailmassa sekä tekemään jokaisen uskontunnustuksesta eron, onko hän oikea kristitty vai eikö - - He pitävät oikeutenaan tutkia toisten uskoa. Lisäksi he ovat yleensä sitä mieltä, että hyväksi tunnetut papit, korjatut katekismukset ja hengelliset kirjat, lukuun ottamatta Lutheria, ovat vielä lujasti pimeydessä.”^[35]

Lukijaiset olivat myös ahkeria puhuttelemaan kanssaihmisiä. He saattoivat kysyä ihmisiltä näiden sieluntilaa ja sitä, että ovatko nämä uudestisyntyneet.^[36] He saattoivat puhuttella ihmisiä ennen ja jälkeen jumalanpalveluksen. Tämä ärsytti joitakin ihmisiä ja Ruotsin Ylitorniolla tuomari joutui nuhtelemaan muita luterilaisia siitä, että nämä olivat pahoinpidelleet lukijaisia. Esimerkiksi seurakunnan kirkkoherra oli lyönyt häntä puhutellutta renkiä.^[37] Kruununvouti Hackzellin mukaan joukossa oli myös monia, jotka: "lausuvat ajatuksensa uskonnollisista aiheista ainoastaan silloin, kun joku herättää kysymyksen sellaisesta, mutta eivät ensinkään millään sopimattomalla ja poistyöntävällä tavalla."^[38]

Kirkkoherra Nils Johan Eklund kuvaa saamelaisia lukijaisia näin: "Varmin osoitus kristillisyyden syvästä vaikutuksesta heihin oli se, että he itse olivat voittaneet heidän heimoaan kaikkialla hallinneen juoppouden paheen, niin että he kaikki elivät niin kuin kristityn tuleekin".^[39] Myös Petrus Laestadius kirjoittaa Sirkan saamelaiskylässä tapahtuneesta muutoksesta: "Nyt sirkkalaiset ovat mitä uskonnollisinta väkeä, hiljaisia ja järjestykseen taipuvaisia saamelaisia".^[40]

[muokkaa] Kirjallisuutta

• John Holmgren: Norrlandsläseriet. Studier till dess förhistoria och historia fram till år 1830. Håkan Ohlssons boktryckeri, Lund 1948. 360 sivua.
• Gunnar Wikmark: Pehr Brandell och läseriet i Ångermaland under förra hälften av 1800-talet. Prästmötesavhandling. Svenska kyrkans diakoninstyrelses bokförlag. Stockholm. Örnsköldsvik 1952. Ågrens Boktruckeri Aktiebolag. 688 sivua.
• Gunnar Wikmark: Pehr Brandell och brandellianerna. En kyrklig linje i 1800-talets norrlandsläseri. Svenska Kyrkans diakonistyrelses bokförlag. Stockholm. 1960. 46 sivua. Populaarinen lyhennelmä edellisestä teoksesta.
• Gunnar Wikmark: Lars Levi Laestadius och lappflickan Maria. Svenska kyrkans diakoninstyrelses bokförlag. Stockholm. Örnsköldsvik 1961. Ågrens Boktryckeri Aktiebolag. 48 sivua.
• Gunnar Wikmark: Kyrkan och fosterlandsstiftelsen i Norra Pngermaland genom hundra år. Ågrens Boktryckeri AB Örnskoldsvik 1968. 228 sivua.
• Tom Ericsson ja Börje Harnesk: Präster, predikare och profeter: Läseriet i övre Norrland 1800-1850. Gideå Vildros. 1994. 225 sivua.
• Nordbäck C: Kvinnorna och läseriet i Norrland. Några reflexioner kring kvinnornas medverkan i de norrländska väckelserna under förra hälften av 1800-talet. I Stat, religion, etnisitet: Rapport fra Skibotn-konferensen, 27-29 Mai 1996 (pp 145-164). Senter fo Samiske Studier. 1997.
• C.Edqvist, Läseriet i Skelleftebygden under 1800-talet, 1917
• C.J.E.Hasselberg, Norrländskt från hetsliv på sjuttonhundratalet, 1919

[muokkaa] Aiheesta muualla

• Nordisk familjebok, 1912, Läsare [1]

[muokkaa] Lähteet

• Seppo Lohi, Sydämen kristillisyys, 2000, ISBN 951-8940-01-0

• Ristin sanoma syvenee, sivut 91-97
• Kuka oli Pehr Brandell?, sivut 198-202