Marjatta
Wikipedia
Nimipäivä – suomenkielinen – ruotsinkielinen – ortodoksinen |
15. elokuuta 15. elokuuta 15. elokuuta |
Muunnelmia | Maria, Maaria, Mariattar, Mataleena, Marketta |
Ulkomaalaisia vastineita | Birgitta, Marita, Anita, Maria |
Nimen alkuperä | Maria, Marketta, Margareta |
Marjatta on suomalainen, yleensä naisen nimi. Nimipäivää vietetään suomalaisessa kalenterissa 15. päivä elokuuta.
Marjatta tulee Kalevalasta. Kalevalan loppuruno kertoo Marjatasta, joka paimenessa ollessaan löytää puolukan mättäältä, syö sen ja tulee raskaaksi. Hän synnyttää pojan, josta kasvaa Karjalan kuningas. Väinämöinen joutuu väistymään.
Vuoden 2005 loppuun mennessä Marjatta-nimen oli saanut Suomessa 122 311 henkilöä, joista kaksi miehiä. Marjatta on yksi Suomen suosituimmista etunimistä. Vuosina 1920–29 ja 1950–59 Marjatta oli viidenneksi suosituin nimi, ja vuosina 1930–1939 Marjatta oli toiseksi suosituin nimi. Vuosina 1940–1949 Marjatta oli suosituin naisten nimi. 2000-luvulla Marjatta-nimi ei ole enää kuulunut suosituimpien nimien joukkoon.
[muokkaa] Kuuluisia Marjattoja
- Marjatta Stenius-Kaukonen, kansanedustaja
- Marjatta Raita, näyttelijä
- Marjatta Leppänen, laulaja ja näyttelijä
- Marjatta Kajosmaa, hiihtäjä
- Marjatta Hanhijoki, taidegraafikko
- Marjatta Väänänen, poliitikko
[muokkaa] Kuvitteellisia Marjattoja
- Pirkko Jaakolan näytelmässsa Marjatan laulu
- Marjatta matala neiti, Kalevalan loppurunon hahmo; samanniminen Eino Juhani Rautavaaran sävellys