Minotauros
Wikipedia
Minotauros (kr. Μινώταυρος) oli kreikkalaisessa mytologiassa esiintyvä taruolento, joka oli puoliksi ihminen ja puoliksi härkä. Kreetan kuningattaren Pasifaen ja valkoisen härän ristisiitoksena syntynyt hirviö teljettiin kuningas Minoksen käskystä suureen labyrinttiin, johon sille vietiin joka yhdeksäs vuosi joukko ateenalaisia uhreja ravinnoksi. Lopulta Ateenan tuleva kuningas Theseus surmasi hirviön ja teki lopun Kreetan sortotöistä Ateenassa. Vanha kreikkalainen taru Minotauroksesta ja Theseuksesta saattaa olla vertauskuvallinen kertomus siitä kuinka Ateena vapautui Kreetan pronssikautisen minolaisen kulttuurin vallan alta. Minotauros on kreikkaa ja tarkoittaa "Minoksen härkää."
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Taru Minotauroksesta
Minotauroksen tarusta on olemassa useita erilaisia versioita. Sen kertoo muiden muassa Apollodoros Ateenalainen, jonka versio tarinasta on peräisin 100-luvulta eaa. Taru Minotauroksesta ja Theseuksesta on kuitenkin paljon tätä vanhempi ja sen osia voidaan jäljittää aina 500-luvun lopulle eaa. Sen juuret ulottuvat peräti 4000 vuoden päähän, aikaan jolloin Kreeta hallitsi koko manner-Kreikkaa. Perinteisesti taru kerrotaan suurin piirtein näin:
[muokkaa] Tarun alku: Zeus ja Europa
Kreikan ylijumalan Zeuksen kerrotaan monissa taruissa hankkineen jälkeläisiä kuolevaisten naisten kanssa. Erään tarun mukaan hän näki kerran meren rannalla kävelevän neidon, nimeltä Europa ja muutti itsensä valkeaksi häräksi päästäkseen naisen lähelle. Häränhahmoinen Zeus houkutteli neidon nousemaan selkäänsä ja vei tämän mukanaan veteen. Ylijumala ui meren yli Kreetan saarelle ja saattoi Europan raskaaksi. Tämä synnytti kolme poikaa, jotka saivat nimikseen Minos, Rhadamanthys ja Sarpedon.
Kreetan kuningas Asterion otti Europan vaimokseen ja kasvatti tämän lapset omina poikinaan. Minoksesta tuli Kreetan kruununperijä ja kuninkaaksi tultuaan hän otti vaimokseen Pasifae-nimisen naisen.
Minos alkoi voimansa tunnossa vakuuttaa muille ihmisille, että jopa jumalat olivat valmiita täyttämään hänen toivomuksensa. Niinpä hän tämän todistaakseen rakensi meren rannalle alttarin ja rukoili merenjumala Poseidonilta, että merestä nousisi härkä, jonka hän voisi näille uhrata. Tämä toteuttikin Minoksen toiveen ja merestä nousi hohtavan valkoinen härkä hänen uhrattavakseen. Jumalainen eläin oli kuitenkin niin lumoavan kaunis, ettei Minos kyennyt surmaamaan sitä. Niinpä hän antoi käskyn säästää jumalten lähettämä härkä ja otti sen tilalle toisen härän omasta laumastaan. Jumalat kuitenkin huomasivat petoksen ja päättivät rankaista petollista kuningasta.
[muokkaa] Jumalten kosto ja hirviön synty
Kostaakseen Minoksen röyhkeyden, rakkauden jumalatar Afrodite antoi tämän vaimon Pasifaen rakastua jumalten lähettämään härkään. Pasifae kauhistui luonnottomista tunteistaan eläintä kohtaan ja paljasti kauhean salaisuutensa Minoksen hovin rakentajamestarille Daidalokselle. Seppä rakensi Pasifaelle puusta onton lehmän, jonka sisään tämän oli mahdollista piiloutua halutessaan viettää salassa aikaa rakastamansa härän kanssa.
Lopulta jumalten lähettämän valkoisen härän ja Pasifaen suhteesta syntyi kammottava epämuodostunut hirviö, sekasikiö, jolla oli ihmisen ruumis mutta hirviömäinen ja irvokas härän pää.
[muokkaa] Labyrintin vanki
Kuningas Minos järkyttyi suuresti vaimonsa teosta ja päätyi neuvottomana turvautumaan oraakkelin apuun. Näkijä neuvoi Kreetan kuningasta piilottamaan häpeänsä taitavuuteen ja niinpä Minos antoikin palveluksessaan olevalle Daidalokselle käskyn rakentaa labyrintti, josta hirviö ei voisi koskaan löytää ulos ja jossa kukaan ei voisi eksymättä kulkea.
Kun Daidalos oli saanut suuren urakkansa valmiiksi, Minotaurokseksi nimitetty hirviö sijoitettiin sokkeloisen vankilansa keskustaan. Kreetan merentakainen naapurin, Ateenan kuningas Aigeus oli aikoinaan aiheuttanut Minoksen pojan kuoleman Ateenaa vastaan käydyssä taistelussa ja kostoksi tästä Kreetan kuningas antoi käskyn, jonka mukaan Ateenan oli joka yhdeksäs vuosi luovutettava seitsemän nuorta miestä ja seitsemän nuorta neitsyttä uhrattavaksi labyrinttiin teljetylle Minotaurokselle. Joskus uhraus kerrotaan suoritetun joka toisen uudenkuun aikaan. Ateenalaiset suostuivat tämän hirvittävän veron maksuun välttääkseen aseellisen yhteenoton voimakkaan Kreetan kanssa. Uhrattavat Ateenalaiset tuotiin Kreetaan laivoilla, missä heille järjestettiin juhlallinen vastaanotto ja kestit. Seuraavana aamuna heidät kuitenkin vietiin hirviön sokkeloiseen vankilaan. Sinne he ennen pitkää eksyivät ja joutuivat yksitellen pedon syömiksi. Kaksi kertaa Ateenalaiset ehtivät maksaa tätä hirveää veroa, kunnes kolmannen uhrilastin joukossa saapui Kreetaan kuningas Aigeuksen ottopoika, jonka todellinen isä oli itse merenjumala Poseidon. Tämän nuorukaisen nimi oli Theseus.
[muokkaa] Theseus ja Minotauros
Theseus oli itse lupautunut mukaan toisten uhrattavien joukkoon ja aikoi surmata labyrintin pedon vapauttaakseen Ateenalaiset siitä sorron ikeestä, jossa Minoksen Kreeta näitä piti. Minoksen tytär ja Minotauroksen sisarpuoli Ariadne rakastui Theseukseen ja tarjosi tälle apuaan sillä ehdolla, että saisi tulla Ateenaan hänen morsiamenaan. Theseuksen suostuttua Ariadne ojensi tälle Daidaloksen antaman lankakerän ja neuvoi sitomaan sen toisen pään labyrintin suulle ja käyttämään sitä kuljetun reitin merkitsemiseen. Kun Theseus purkaisi lankakerää sitä mukaa kun labyrintissä liikkuisi, hän ei eksyisi vaan voisi aina löytää takaisin suuaukolle.
Heti seuraavana päivänä uhrattavat suljettiin pimeään labyrinttiin ja Theseus noudatti Ariadnen neuvoa. Hän neuvoi muita uhrattavia pysymään labyrintin portin lähettyvillä ja lähti itse etsimään petoa. Theseus purki silkkilankaa kerästä aina siihen asti kun saapui nukkuvan Minotauroksen luo. Joissakin tarun versioissa hänen kerrotaan surmanneen peto paljain käsin, joskus taas miekalla. Joka tapauksessa hirviön ja Ateenalaisten sankarin välillä käytiin kiivas taistelu, (tarun yhdessä versiossa Theseus heitti Minotauruksen suuhun kolme rasvapalloa, ja peto nukahti) jonka päätteeksi Theseuksen onnistui tappaa peto ja lopettaa Kreetan sortotyö Ateenassa (tarun yhdessä versiossa Theseus heitti Minotauruksen suuhun kolme rasvapalloa, ja peto nukahti, jolloi Theseus pääsi surmaamaan puolustuskyvyttömän olion).
[muokkaa] Tarun totuuspohja
Jokainen voi varmasti suoralta kädeltä kyseenalaistaa Minotauroksen tarun paikkansapitävyyden. Tästä huolimatta monet tutkijat ovat tutkineet sitä, voisiko tunnettuun taruun kätkeytyä viittauksia todellisesta historiasta.
[muokkaa] Kreeta, hirviön koti
Apollodoros sijoitti kertomuksensa Kreetan saarelle Kreikan eteläpuolelle. Tämä seikka on askarruttanut tarun tutkijoita. Vuonna 1900 Sir Arthur Evans aloitti arkeologiset kaivaukset Kreetan Knossoksessa ja löysi sieltä aiemmin tuntemattoman kulttuurin rauniot. Evans nimesi löytämänsä kulttuurin minolaiseksi kulttuuriksi Minotauroksen tarusta tutun kuningas Minoksen mukaan. Hän sai selville, että sen huippukausi sijoittui vuosien 1650 eaa ja 1420 eaa välille.
Minolaisesta kulttuurista löytyy selkeitä yhtymäkohtia Minotauroksen taruun. Knossoksen muinaisen palatsin raunioista on löytynyt paljon viitteitä siitä, että härät näyttelivät tärkeää roolia minolaisten kulttuurissa. Knossoksen palatsin seinät oli koristeltu valtavilla kalkkikivestä veistetyillä härän sarvilla ja sieltä on löytynyt joukko taitavasti härän pään muotoisiksi veistettyjä juoma-astioita, rhytoneja. Näiden esineiden lisäksi härkien merkittävästä roolista muinaisten kreetalaisten kulttuurissa kielii Knossoksen palatsin tunnettu fresko, joka kuvaa mahdollisesti uskonnollista rituaalia, jossa nuoret akrobaatit heittelevät voltteja härän selän yli. Härkä on minolaisessa taiteessa ja ikonografiassa muutenkin erittäin paljon käytetty hahmo. Pidetäänkin mahdollisena, että juuri minolaisen kulttuurin härät ovat antaneet sysäyksen kreikkalaisen tarun härkähirviön synnylle.
Myös palatsin arkkitehtuurista löytyy yhtymäkohtia taruun. Rakennus koostui sadoista huoneista ja levittäytyi massiivisuudessaan yli 20 000 neliömetrin alueelle. Sen pohjapiirros muistuttaa hyvin paljon suuren sisäpihan ympärillä levittäytyvää sokkeloista labyrinttia, minkä vuoksi se on jo pitkään yhdistetty Minotauroksen vankilaan.
[muokkaa] Historiaa rivien välissä
Nykyään ollaan sitä mieltä, että Minotauroksen ikivanha taru saattaa hyvinkin heijastelle Kreetan ja Ateenan todellista historiaa. Tarinan syntyaika sijoittuu noin 4000 vuoden taakse aikaan, jolloin Kreeta hallitsi suurta aluetta manner-Kreikasta Ateena mukaan lukien. Ateenalaisten maksama uhri saattaa kuvata sitä alistettua asemaa, jossa ateenalaiset mahdollisesti olivat minolaisen kulttuurin hallitessa aluetta. Ateenalaisia raateleva Minotauros voi kuvata härkien palvontaan nojaavaa minolaista kulttuuria ja tarun labyrintti saattaa olla syntynyt pronssikautisen Knossoksen palatsin sokkeloiden pohjalta. Tarun vertauskuvallisesta merkityksestä ei voi tietenkään olla täyttä varmuutta, mutta tutkijat ovat esittäneet näkemyksen, jonka mukaan kertomus Minotauroksesta ja Theseuksesta saattaa hyvinkin olla kuvaus kreikkalaisen kulttuurin nousuun minolaisen kulttuurin vallan alta.
Olipa tarinan vertauskuvallinen merkitys mikä tahansa, on varmaa, että Minotauroksen taru eli kreikkalaisessa mytologiassa vielä kauan minolaisen kulttuurin tuhon jälkeenkin ja vielä näinäkin päivinä se on varsin tunnettu kertomus. Knossoksesta on löydetty kreetalaisten vuoden 500 eaa tienoilla ja hieman sen jälkeen lyömiä rahoja, joista huomaa, että taru labyrintin hirviöstä eli myös saaren asukkaiden keskuudessa kauan minolaisen kulttuurin kuihtumisen jälkeen. Näihin kolikoihin on lyöty toiselle puolelle kuva Minotauroksesta ja toiselle puolelle labyrinttia kuvaava sokkelo.
[muokkaa] Minotauros kulttuurissa
Taru Minotauroksesta ja Theseuksesta on vielä näinäkin päivinä varsin tunnettu kertomus ja sitä on hyödynnetty taiteessa kautta historian. Antiikin kreikkalaiset maalasivat muun muassa ruukkuihinsa kuvia Theseuksen ja Minotauroksen taistelusta ja taiteilijat ovat ikuistaneet samaa aihetta käsitteleviä kuvia veistoksiin ja maalauksiin näinäkin päivinä. Antiikin roomalaisetkin kuvasivat naapurikansansa tarun tapahtumia mosaiikeissaan. Minotauros on myös vilahdellut useasti nykyaikaisessa kirjallisuudessa ja elokuvissa.
Tätä hirviötä käsittellään monissa fantasiakirjallisuuden teoksissa ja historiallisessa fiktiossa. Eri kirjailijat ovat kuvanneet sitä eri tavoin ja monissa elokuvissa on kerrottu erilaisia versioita Minotauroksen tarusta. Kautta historian tätä aihetta ovat käsitelleet lukuisat kirjailijat, heidän joukossaan muun muassa Dante, joka sivuaa aihetta Jumalaisessa näytelmässään. Hahmoa on myös sovellettu hyvin vapaasti elokuvataiteen ja kirjallisuuden ohella muun muassa tietokonepeleissä.
Maalaus- ja kuvanveistotaiteessa häränpäinen hirviö on ollut suosittu ja monitulkintainen hahmo antiikin ajoilta meidän päiviimme asti. Sitä ovat kuvanneet renessanssin kuvanveistäjät ja nykyajan taidemaalarit ja esimerkiksi Pablo Picasso käytti Minotaurosta aiheena lukuisissa töissään erityisesti 1930-luvulla. Hän kuvasi hirviötä sekä verenhimoisena petona, että huomattavasti herkempänä hahmona. Perinteisesti Minotaurosta kuvaavat taideteokset ovat käsitelleet sitä vaihetta tarusta, kun hirviö kohtaa voittajansa Theseuksesta, mutta eri taiteilijat ovat kuvanneet hirviötä myös paljon perinteisestä tulkinnasta poikkeavalla tavalla.
[muokkaa] Taiteellisia tulkintoja Minotauroksesta
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
[muokkaa] Lähteet
- Brian M. Fagan, Muinaisen maailman suuret salaisuudet (Otava 2001)
- Neil Philip, Suuri myyttikirja (WSOY 1995)
