Pingyao
Wikipedia
Pingyao (kiin. 平遥, Píngyáo on kaupunki Kiinassa, Shanxin maakunnassa, noin 715 kilometrin päässä maan pääkaupungista Pekingistä ja 80 kilometriä maakunnan keskuksesta Taiyuanista. Pingyao oli Qing-dynastian aikana Kiinan talouselämän keskus. Kaupunki tunnetaan nykyisin muinaisista kaupunginmuureistaan, ja se on UNESCOn maailmanperintökohde.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Historia
Pingyao on säilyttänyt Ming- ja Qing-dynastian aikaisen kaavansa. Yli 300 kohteessa kaupungissa tai sen lähellä on muinaisia raunioita ja lähes 4 000 suojeltua Ming- ja Qing-tyylistä asuinrakennuksta. Kadut ja kauppojen julkisivut ovat pääosin säilyttäneet historiallisen ulkoasunsa.
Kevättä ja syksyä -kaudella kaupunki kuului Jin-valtakuntaan ja taistelevien läänitysvaltioiden kaudella Zhaon valtakuntaan. Qin-dynastian aikana kaupunki tunnettiin nimellä Pingtao ja Han-dynastian aikana nimellä Zhongdu. Vuonna 1986 kaupunki nimitettiin yhdeksi Kiinan historia- ja kulttuurikaupungeista, ja vuonna 1997 se liitettiin maailmanperintöluetteloon.
[muokkaa] Kaupunginmuurit
Pingyaon kaupunginmuurit rakennettiin keisari Hongwun kolmantena hallintovuotena. Muurissa on kuusi ulkolinnaketta ja kuusi porttia. Muurit ovat noin 12 metriä korkeat ja ympärysmitaltaan 6 000 metriä, ja niiden ulkopuolella on neljä metriä leveä ja syvä vallihauta. Jokaisessa kulmassa sijaitsevan tornin lisäksi muurissa on 72 vartiotornia ja yli 3 000 puolustussakaraa.
Vuonna 2004 osa eteläisestä muurista sortui, mutta se on nyt korjattu. Muuri on kuitenkin pääosin vahingoittumaton, ja sitä pidetään yhtenä parhaiten säilyneistä muinaisista tämän kokoluokan kaupunginmuureista, ja siksi se on merkittävä maailmanperintökohde.
[muokkaa] Talouselämä
Pingyao oli myöhäisen Qing-dynastian aikana Kiinan talouselämän keskus. Tuolloin kaupungissa vaikutti 20 rahoituslaitosta, jotka muodostivat yli puolet koko valtion laitoksista. Yksi niistä oli Rishengchang, jota pidetään Kiinan ensimmäisenä pankkina.
[muokkaa] Aiheesta muualla
- Pingyao UNESCOn maailmanperintöluettelon sivuilla (englanniksi) (ranskaksi)
- Virtual Tour (englanniksi)