Suomen alkoholin kieltolaki

Wikipedia

Suomessa oli voimassa alkoholin kieltolaki vuosina 1919–1932. Asetus alkoholipitoisten aineiden valmistuksesta, maahantuonnista, myynnistä, kuljetuksesta ja varastossapidosta astui voimaan Suomessa 1. kesäkuuta 1919. Asetus kieltolaista hyväksyttiin eduskunnassa yksimielisesti jo 31. lokakuuta 1907, mutta Suomen suuriruhtinas Nikolai II ei sitä vahvistanut. Uusi kieltolakiehdotus annettiin 15. maaliskuuta 1909 ja sen vahvisti Venäjän väliaikainen Kerenskin hallitus vasta 29. toukokuuta 1917. Laki astui voimaan kaksi vuotta myöhemmin. Päinvastoin kuin yleensä luullaan Suomi ei suinkaan ottanut mallia Yhdysvalloista, vaan taustalla oli aikaisempi rahvaan raittiuttamisliike ja valtiovallan halu viinan yksinmyyntiin. Asetusta kutsuttiin yleisesti nimellä kieltolaki.

[muokkaa] Seuraukset

Vuosina 1919–1932 voimassa ollut kieltolaki ei onnistunut vähentämään alkoholin kulutusta, vaan jopa pahensi sitä. Kun laillisia alkoholijuomia ei ollut saatavilla, kansa siirtyi väkevämpiin, laittomiin vaihtoehtoihin. Kieltolaki saikin Suomessa aikaan ennen näkemättömän viinan salakuljetuksen aikakauden, jota osuvasti on kutsuttu myös pirtuajaksi.

Laiton ja valvomaton viinantuotanto aiheutti salakuljetuksen lisäksi lukuisia muita ongelmia. Hämäräperäisissä olosuhteissa huolimattomasti valmistettu viina saattoi sisältää metanolia, joka voi aiheuttaa jo pieninä annoksina juojalleen sokeuden tai kuoleman.

Väkeviin siirtyminen lisäsi alkoholismiin sairastumisen yleistymisen lisäksi maksavaivoja ja muita terveysongelmia.

Poliisia kieltolaki työllisti runsaasti. Korruptio, salakuljetus ja laittomat markkinat aiheuttivat poliisille huomattavan resurssipulan. Väkevän viinan juominen näkyi myös lisääntyneinä väkivaltarikoksina, joiden selvittelyyn tarvittiin poliisin apua.

[muokkaa] Kieltolain kumoaminen

Pitkällisen keskustelun jälkeen kieltolaki päätettiin kumota. Joulukuun 29.–30. päivänä vuonna 1931 pidetyssä kansanäänestyksessä peräti yli 70 prosenttia äänestäneistä äänesti lain kumoamisen puolesta. Eduskunta hyväksyi 9. helmikuuta 1932 uuden alkoholilain, jossa säädettiin alkoholin myyntimonopolin keskittämisestä valtiolle. 5. huhtikuuta 1932 alkaen alkoholijuomien vähittäismyynnin yksinoikeus on ollut valtion omistamalla Oy Alkoholiliike Ab:lla. Tapahtumasta on jäänyt mieliin numerosarja 543210, joka aukipurettuna tarkoittaa päivämäärää ja Alkoholiliikkeen aukeamisaikaa, kello kymmentä. Alkoholiliikkeitä oli aluksi vain kaupungeissa; maaseudulle Alko tuli vasta samoihin aikoihin keskioluen vapautumisen kanssa 1960-luvun lopulla. Alkoholin ostaminen oli jatkosodan lopulta 1970-luvun alkuun säännösteltyä, ja suuriin kertaostoksiin esimerkiksi juhlien tarjoilua varten oli anottava poikkeuslupa. Kieltolain loppumisen jälkeen myös alkoholin anniskelua ravintoloissa ohjattiin ankarin ja monimutkaisin säännöin. Raittiusliike oli perinteisesti pitänyt mietoja alkoholijuomia, etenkin olutta, erityisen vaarallisina, mutta 1950-luvun lopusta alkaen Alko ryhtyi uusien tutkimustulosten ja hyvin sujuneiden kokeilujen rohkaisemana kampanjoimaan mietojen juomien puolesta. Alko alkoi tiedottaa tuotteistaan asiakkaille myymälöissä, ja ravintoloiden sääntelyä helpotettiin asteittain. Kuitenkin vielä 1980-luvun alussa pidettiin epäsopivana esimerkiksi julkaista viiniarvosteluja lehdissä, ja vasta vuosikymmenen lopulla hyväksyttiin ajatus, ettei ravintoloiden toimintaa tarvitse ohjata enempää kuin on välttämätöntä väärinkäytösten estämiseksi. Vanha käsitys suomalaisesta viinapäästä elää yhä mielikuvissa "suomalaisesta" ja "eurooppalaisesta" juomatavasta. Euroopan unionin jäsenyys ja tuonnin vapautuminen ovat pakottaneet vapauttamaan alkoholipolitiikkaa edelleen, mikä on myös johtanut kulutuksen lisääntymiseen.