Baikonurin kosmodromi
Wikipedia
Baikonurin kosmodromi (ven. Космодром Байконур) on maailman vanhin ja suurin toimiva avaruuskeskus. Se rakennettiin alun perin Neuvostoliiton sotilaallisten ohjusten koelaukaisuasemaksi. Nykyisin se on osa Venäjän avaruusjärjestöä.
Baikonurin kosmodromi rakennettiin 1950-luvun alussa Leninskin kaupungin lähelle nykyisessä Kazakstanissa. Kosmodromin rakentamista johti raketti-insinööri Vladimir Pavlovich Barmin. Alkuperäinen Baikanurin kaivoskylä sijaitsee 320 km rakettikeskuksesta koilliseen. Väärä nimi annettiin aikoinaan julkisuuteen rakettikeskuksen tarkan paikan salaamiseksi. Tiuratamin kylä on kosmodromin lähellä ja senkin nimeä on käytetty itse kosmodromista. Kosmodromin maantieteellinen sijainti on . 20. joulukuuta 1995 Kazakstanin presidentti nimesi Leninskin virallisesti Baikonuriksi. Kosmodromin lentokenttä on nimeltään Yubileiny (engl.). Venäjän satelliitit tuodaan kosmodromille yleensä junalla. Esimerkiksi Euroopan avaruusjärjestön Baikonurista laukaistavat satelliitit on tuotu Antonov An 124-kuljetuslentokoneella.
Baikonur oli Neuvostoliiton avaruusohjelman pääasiallinen tukikohta 1950-luvun lopusta 1980-luvulle. Sieltä voidaan laukaista mm. Sojuz-, Proton-, Cyclon-, Dnepr- ja Zenit-raketteja. Tukikohta on edelleen oleellinen Kansainvälisen avaruusaseman huollossa.
Baikonurista on lähetetty ensimmäinen satelliitti: Sputnik 1 1957, ensimmäinen miehitetty avaruuslento mukanaan Juri Gagarin 1961 ja ensimmäinen naiskosmonautti Valentina Tereškova 1963.
Maalikuussa 2005 Venäjän federaatio vuokrasi avaruuskeskuksen Kazakstanilta 20 vuodeksi 115 miljoonan dollarin vuosittaisella maksulla. Vuokra-aikaa voidaan pidentää kymmenellä vuodella. Maksukiistojen vuoksi Venäjä alkoi laajentaa omaa Plesetskin kosmodromiaan Arkangelin alueella. Sen 50-vuotisjuhlaa vietettiin 2. kesäkuuta 2005 ja juhlassa Venäjän presidentti Vladimir Putin julkisti 163 miljoonan euron yhteistyösopimuksen, jossa Kazakstan ja Venäjä kehittävät uuden Baiterek-kantoraketin.
[muokkaa] Aiheesta muualla
- RussianSpaceWeb.com'in sivusto Baikonurin kylästä (englanniksi)
Koordinaatit: