Inkunaabeli
Wikipedia
Inkunaabeli (lat. incunabulum) eli kehtopainate on kirja tai sivu, joka on painettu, ei käsinkirjoitettu, kirjapainotaidon alkuvaiheessa Euroopassa ennen vuotta 1501.
Inkunaabelit ovat yleensä harvinaisia ja hauraita yksittäiskappaleita. Ne jaetaan kahteen tyyppiin. Xylografiat on painettu yksittäisillä painolaatoilla, joille sivun teksti ja kuvat on kaiverrettu. Typografiat on painettu irtokirjasimilla Johannes Gutenbergin tyyliin. Useat tutkijat käyttävät sanaa 'inkunaabeli' ainoastaan jälkimmäisistä.
[muokkaa] Historia
Sana 'inkunaabeli' tulee latinan kapalovaatteita tarkoittavasta sanasta. Sitä käytettiin ensimmäisen kerran kirjoihin viitaten Bernard von Mallinckrodtin pamfletissa De ortu et progressu artis typographicae ("Typografisen taiteen noususta ja kehityksestä"), joka julkaistiin Kölnissä vuonna 1639. Pamfletti sisältää ilmaisun "prima typographicae incunabula", "kirjapainon ensimmäinen varhaislapsuus". Pian termiä alettiin käyttää kirjoista itsestään.
Vaikka inkunaabeleiden ajan katsotaan päättyneen vuonna 1501, vuosiluku on valittu enemmän käytännöllisistä syistä kuin sen vuoksi, että kirjapainotaito olisi juuri tuolloin kehittynyt ratkaisevasti. Inkunaabelilla viitataan juuri varhaisimpiin painettuihin kirjoihin, jotka valmistuivat silloin kun osa kirjoista valmistettiin vielä käsin kopioimalla.
Kirjapainotaito levisi alkuvaiheessa asteittain, ja siitä seurasi, että inkunaabeleihin lukeutuu suuri joukko erilaisia ja eri tyyliin painettuja teoksia. Suurin osa varhaisista kirjasintyypeistä oli mallinnettu paikallisen käsin kirjoitetun tekstin mallin mukaan, tai johdettu goottilaisen tekstityypin eri muodoista. Erityisesti Italiassa suosittiin humanistisia tekstityyppejä. Näistä on kehittynyt suurin osa nykyisistä digitaalisessa muodossa käytetyistä kirjasimista.
Kirjanpainajat toimivat enimmäkseen suurissa kaupungeissa, joissa oli paljon oppineita, papistoa, lakimiehiä, aatelistoa ja ammattimiehiä, joista asiakaskunta enimmäkseen koostui. Alkuvaiheessa painetut kirjat olivat enimmäkseen yleisiä latinankielisiä kirjoja, mutta kun kirjoista tuli ajan myötä halvempia, alettiin painaa myös kansankielisiä teoksia ja latinankielisten kirjojen kansankielisiä käännöksiä.
[muokkaa] Tunnettuja inkunaabeleita
Ennen vuotta 1501 painettiin jo tuhansia eri kirjoja. Tunnettuja inkunaabeleita ovat Gutenbergin Raamattu vuodelta 1455 ja Hartmann Schedelin Liber Chronicarum vuodelta 1493. Tunnettuja inkunaabeleiden painajia olivat Anton Koberger, Albrecht Pfister, Günther Zainer, Johann Mentelin ja William Caxton.
Ainoa suomalainen inkunaabeli on Missale Aboense eli Turun messukirja, jonka painoi Suomen katolisen kirkon käyttöön Bartholomeus Ghotan Lyypekissä vuonna 1488.
Suurimmat inkunaabelikokoelmat löytyvät seuraavista kirjastoista:
- Baijerin osavaltion kirjasto, München (18 550)
- British Library (12 500)
- Ranskan kansalliskirjasto (12 000)
- Vatikaanin kirjasto (8 000)
- Itävallan kansalliskirjasto, Wien (8 000)
- Stuttgartin Landesbibliothek (7 000)
- Huntington Library, Yhdysvallat (5 600)
- Kongressin kirjasto, Yhdysvallat (5 600)
- Bodleian Library (5 500)
- Cambridgen yliopisto (4 600)
- John Rylands Library (4 500)
- Harvardin yliopisto (3 600)
- Yalen yliopisto (Beinecke 3 525)
- Alankomaiden kuninkaallinen kirjasto (Koninklijke Bibliotheek) (2 000)
