Korean kieli
Wikipedia
Korean kieli (Etelä-Koreassa 한국어, hanguk-ŏ, Pohjois-Koreassa 조선어, chosŏn-ŏ) on isolaatti, eli se ei kuulu mihinkään kielikuntaan saati sitten kieliryhmään. Kieliopiltaan se muistuttaa japania, mutta yhteistä sanastoa niissä ei lainasanoja lukuun ottamatta ole. Koreaa puhutaan pääasiassa Etelä- ja Pohjois-Koreassa.
Korean kieli sisältää suuren määrän lainasanoja, on arvioitu että yli puolet korean sanoista olisi lainattu kiinasta. Näiden lisäksi uudet sanat ovat usein lainoja englannista.
1400-luvulla Korean kuningas Sejong kehitytti korean kieltä varten oman kirjoitusjärjestelmän nimeltä hangul, joka on aakkoskirjoitus. Virallisesti hangul julkistettiin vuonna 1446 kirjassa, jossa opetettiin kiinan merkkien ääntämistä. Hangulissa kirjaimet kuitenkin kirjoitetaan tavuttain yhteen, jolloin kirjoitus näyttää tavukirjoitukselta. 1900-luvun alkuun saakka koreaa kuitenkin kirjoitettiin pääasiassa nk. idu-kirjoituksella, eli hanjalla, johon lisätään mukaan taivutuspäätteitä ja muuta kieliopillista rakennetta (eli vastaavasti kuin japania nykyäänkin). Nykyään kiinan merkkejä ei käytetä (eikä osata) Pohjois-Koreassa lainkaan, Etelä-Koreassa niillä kirjoitetaan usein nimiä, koska ihmisten mielestä nimet näyttävät hienommilta kiinan merkein kirjoitettuina. Etelä-Korean kouluissa opetetaan hieman alle 2000 kiinan merkkiä. Pelkona on, että jos merkkejä ei enää tunneta, menetetään yhteys kiinalaiseen kulttuuriperimään, ja itse asiassa myös suurimpaan osaan korealaista kulttuuria, koreaa kun kirjoitettiin kiinan merkein yli 1000 vuoden ajan ennen 1900-lukua.
[muokkaa] Aiheesta muualla
- 위키백과사전. 대문 Koreankielinen Wikipedia
Isolaattikielet |
ainu | baski | burušaski | japani | keetti | korea |