Martinin pirut

Wikipedia

Martinin pirut oli Ylöjärvellä vuonna 1885 esiintynyt monipuolinen poltergeist-ilmiö, joka on kansainvälisesti parapsykologien keskuudessa huomioitu siksi, että siitä saatiin oikeudessa valaehtoisia todistuksia.

Ilmiö tapahtui 12. ja 27. tammikuuta 1885 välisenä aikana Efraim Martinin torpassa Keijärven kylässä. Hän oli vanha, entinen opettaja, joka laati perukirjoja ja toimi kunnankokouksissa puheenjohtajana. Hän asui vaimonsa Eva Martinin kanssa. He pitivät piikaa, joka oli 13-vuotias, kuolemaisillaan oleva keuhkotautinen ja kehitysvammainen Emma Lindroos.

Ilmiö herätti yleistä kiinnostusta. Tamperelaisten sanomalehtien jutut houkuttelivat paikalle uteliasta väkeä. Ilmiöiden ja väkijoukon levottoman, usein juopuneen, käytöksen vuoksi Martinit saivat syytteen noituudesta ja luvattomasta viinanmyynnistä. Oikeus katsoi todistajanlausuntojen perusteella, että ilmiöt olisivat aiheuttaneet "osittain tuntemattomat voimat", ja hylkäsi syytteen noituudesta. Hovioikeus vahvisti päätöksen. Tapaus on sikäli merkittävä, että se on viimeinen kerta, kun Suomen oikeuslaitos on päätöksessään vedonnut yliluonnolliseen.

Kansanperinteen mukaan Martinin pirut siirtyivät ilmiön loppumispäivänä lähellä sattuneen henkirikoksen tekijään.

Teatteri Takomo esitti tapahtumiin perustuvan näytelmän Emma ja pirut eli tarina hämmästyttävistä ilmiöistä Ylöjärvellä vuonna 1885, joka sai kantaesityksensä 2002. Tapahtumiin perustuva suomalainen elokuva Martinin pirut on ollut tuotannossa vuodesta 2004 alkaen.

[muokkaa] Oikeudenistunto

Kruununnimismies Kasimir Liljestrand syytti Hämeen läänin kuvernöörin käskystä Martineja ja Emma Lindroosia noituudesta ja väkijuomien myynnistä. Syyte otettiin käsittelyyn Pirkkalan ja Ylöjärven talvikäräjillä 24. maaliskuuta 1885. Todistajina kuultiin viittätoista torpassa käynyttä silminnäkijää, joista kaikki todistivat nähneensä tuntemattoman voiman aiheuttamia tapahtumia. Häiriöiden aiheuttajaksi epäiltiin aluksi Emma-piikaa. Oikeuden virkamiehistö kuitenkin alkoi myöhemmin kyseenalaistamaan, voiko tapausta edes käsitellä tuomioistuimessa.

Kihlakunnanoikeuden päätöksessä todetaan, että sille "toimitetusta tutkimuksesta päätellen torpassa oli sattunut tapahtumia, jotka todistajain lausunnoista mukaan olisi aiheuttanut osittain tuntemattomat voimat ovat aiheuttaneet tapahtumat ja osittain Emma Lindroos piloillaan". Emmaa ei oltu kuultu todistajana sairautensa vuoksi ja hän kuoli pian oikeudenkäynnin päätyttyä. Oikeus hylkäsi syytteet toteennäyttämättöminä. Turun hovioikeus vahvisti kihlakunnanoikeuden päätöksen.

[muokkaa] Todistajanlausuntoja

Yleisin häiriö oli meteli. Tuvissa, joissa ei ollut ketään, monesti putosi raskaita esineitä lattialle seinältä tai hyllyltä. Sänky ja pöytä hyppivät ilmaan.

Esineet liikkuivat itsestään. Pöydälle asetetut tulitikkulaatikot, tuopit ja kynttilänjalat liukuivat pitkin pöytää ja putosivat lattialle. Lukittu ovi avautui itsestään kolme kertaa. Jalkineet liikkuivat lattialla peräkkäin. Kerran kaksi leipävarrasta löivät toisiaan vasten. Esineet lensivät ulos suljetuista ja jopa köytetyistä kirjoituspöydän laatikoista niitä avaamatta. Kerran varta vasten huolella ja tiukkaan kiinni köytetystä pöytälaatikosta lensi ulos iso seula.

Esineet nousivat ilmaan ja leijailivat. Näin tekivät muun muassa kiulut. Kerran puukko teki ilmassa kierroksia todistajan pään ympärillä. Esineitä heiteltiin todistajia kohti jalkoihin pudoten. Huoneessa, jossa ei pidetty tiiliä, tiiliskivi paiskautui oveen.

Esineitä särkyi ja tuhoutui. Useita kahvikuppeja putosi hyllyltä siruiksi. Puisia talousesineitä ilmestyi uuniin palamaan.

Torppaan ilmestyi esineitä ja aineita, kuten vierasta savea. Lattialta ja huonekaluilta piti kerätä koreittain savea ulos vietäväksi. Torppaa heiteltiin liuskekivillä, joita ei luonnostaan seudulla esiinny. Erikoisimpana temppuna pöydälle ilmestyi kaksi isoa happopulloa, jotka hyppivät ja läikyttivät happoa, joka syövytti pöytään jäljet.

Joissakin teoksissa kerrotaan, että Eva Martinin kädet syttyivät kerran itsestään tuleen. Tämä on kuitenkin osoitettu oikeudenkäyntipöytäkirjoja tulkittaessa tehdyksi käännösvirheeksi.

[muokkaa] Kirjallisuutta

• Jarl Fahler (1975): Parapsykologia, Kustannusosakeyhtiö Tammi. ISBN 951-30-5768-2
  • sisältää todistajainlausunnot ja oikeuden päätökset
• Esko Mustonen (1986): Tuntematon voima — Poltergeist, Werner Söderström osakeyhtiö. ISBN 951-0-13810-X
• Heikki Tikkala (1993): Olevaisen yöpuoli — Vaimosniemen kummitus ja 50 muuta poltergeistia, Heikki Tikkala. ISBN 952-904679-0
• Valitut Palat (1978): Uskomatonta mutta totta, Oy Valitut Palat — Reader's Digest Ab. ISBN 951-9078-44-4