Messerschmitt Bf 109

Wikipedia

Suomen ilmavoimien Messerschmitt Bf 109 G-2 hävittäjiä

Legion Condorin Messerschmitt Bf 109 B

Messerschmitt Bf 109 E

USAFin koelentämä sotasaalis-Messerschmitt Bf 109 F-4

Messerschmitt Bf 109 G-2

Messerschmitt Bf 109 G-14

Messerschmitt Bf 109 on saksalainen, toisen maailmansodan aikainen yksimoottorinen, yksitasoinen ja yksipaikkainen kevyt torjuntahävittäjä, jonka aseistuksena oli 20 mm tykkejä ja useita eri kaliiperisiä konekiväärejä. Messerschmitt Bf 109 oli Saksan tärkein hävittäjälentokone koko toisen maailmansodan ajan ja se oli myös useitten Saksan liittolaismaitten, sekä sotaan osallistumattomien Sveitsin ja Espanjan ilmavoimien käytössä. Sitä valmistettiin 33 000 - 36 000 kappaletta (lähteestä riippuen) useina eri versioina (mm. B, C, D, E, F, G ja K), ollen näin ilmailuhistorian eniten valmistettu hävittäjäkone. Koneella saavutettiin myös konetyyppikohtainen että lentäjäkohtainen maailmanennätys ilmavoittojen määrässä.

Sisällysluettelo

1 Messerschmitt Bf 109A/B/C
2 Messerschmitt Bf 109D "Dora"
3 Messerschmitt Bf 109E "Emil"
4 Messerschmitt Bf 109F "Franz / Friedrich"
5 Messerschmitt Bf 109G "Gustav"
6 Messerschmitt Bf 109K "Kurfurst"
7 Koneen ominaisuudet
8 Käyttö sodassa
9 Käyttö Suomessa
10 Museokoneita Suomessa
11 Linkkejä ja lähteitä

[muokkaa] Messerschmitt Bf 109A/B/C

Bf 109A mallia ei otettu lainkaan tuotantoon sen heikon aseistuksen vuoksi, joka koostui vain kahdesta nokkakonekivääristä. Sen sijaan suunniteltiin Bf 109 V4, jossa kolmas MG 17 konekivääri oli asennettu moottorin taakse ja sen piippu sijoitettiin potkurin akselin sisään. Seuraaviin kolmeen prototyyppiin (V5, V6, V7) asennettiin uusi Jumo 210B-moottori ja ne aseistettiin Bf 109B-0 esituotantosarjan mukaisesti kolmella konekiväärillä.

B-1 oli ensimmäinen sarjatuotantoon otettu malli, se varustettiin aikaisempia voimakkaammalla Jumo 210D-moottorilla ja siinä oli kaksilapainen puupotkuri, Jumo 210E-moottoristen (670 hp (493 kW)), kaksilapaisella VDM-metallipotkurilla varustettujen koneitten malliksi tuli B-2. Legion Condor käytti molempia malleja Espanjan sisällissodassa, mutta koneitten aseistus todettiin edelleen riittämättömäksi. Bf 109 V8-prototyypissä kokeiltiin kahta siipikonekivääriä kolmen nokkakonekiväärin lisäksi ja V9 prototyypissä ne korvattiin 20 mm MG FF siipitykeillä.

Lyhytikäinen C mallisarja koostui C-0 esituotantosarjasta, jossa oli neljä MG 17 konekivääriä, identtisestä C-1:stä ja C-2-mallista joka oli aseistettu aiempien lisäksi vielä yhdellä nokkaan asennetulla MG 17 konekiväärillä. C-3-mallissa oli 20 mm MG FF tykki molemmissa siivissä, mutta se jäi prototyypiksi.

Seuraava V10 prototyyppi oli identtinen V8:n kanssa, mutta siinä oli Jumo 210G moottori. V10, V11, V12 ja V13 prototyypeissä oli Bf 109B runko ja niillä testattiin Daimler-Benz DB 600A moottoria koneen suorituskyvyn lisäämiseksi. DB 600A todettiin kuitenkin liian epäluotettavaksi ja korvattiin Daimler-Benz DB 601-moottorilla.

[muokkaa] Messerschmitt Bf 109D "Dora"

V10 ja V13 prototyypeistä kehitetty D-malli oli Luftwaffen standardiversio Bf 109:stä juuri ennen toista maailmansotaa. Niitä kuitenkin käytettiin hyvin vähän taistelukäytössä, sillä kaikki 235 konetta vedettiin pois palveluksesta Puolan hyökkäyksen alussa ja korvattiin Bf 109E-mallilla. D-0 ja D-1 malleissa oli Junkers Jumo 210 moottori, kaksi MG 17-siipi- ja nokkakonekivääriä. D-2 oli aseistettu kahdella siipikonekiväärillä ja D-3 kahdella 20 mm MG FF siipitykillä.

[muokkaa] Messerschmitt Bf 109E "Emil"

E-malliin asennettiin aiempaa selvästi tehokkaampi moottori, mikä mahdollisti huomattavasti paremman suorituskyvyn. Tyypillinen aseistus oli kaksi runkokonekivääriä nokalla ja 20 mm konetykit molemmissa siivissä. Bf 109E oli Luftwaffen yleisin hävittäjälentokone sodan ensimmäisinä vuosina.

Uuden 1 100 hevosvoimaisen (808 kW) DB601A moottorin testaamiseksi rakennettiin kaksi prototyyppiä V14 ja V15. V14 oli aseistettu kahdella MG 17 konekiväärillä moottorin päällä ja 20 mm MG FF tykillä kummassakin siivessä, V15 aseistuksena oli kaksi konekivääriä ja potkurinnavan läpi ampuva tykki.

Bf 109E-0 oli identtinen V14 kanssa, paitsi aseistukseltaan; siinä oli neljä MG 17 konekivääriä. Tuotantoversio E-1 oli aseistettu samalla tavalla kuin E-0, mutta useat niistä muutettiin myöhemmin E-3/E-4 standardiin vaihtamalla siipikonekiväärit MG-FF(/M) tykkeihin.

E-1/B oli koneen ensimmäinen rungon alle kiinnitetyllä pommiripustimella varustettu malli, se pystyi kuljettamaan yhtä 250 kg pommia.

Bf 109E:n suorituskyvyn parantamiseksi rakennettiin vielä kaksi prototyyppiä, V16 ja V17. Niihin tehtiin rakenteellisia parannuksia ja asennettiin raskaampi aseistus. Koneet toimivat pohjana Bf 109E-3 versiolle, joka aseistettiin potkurinnavan läpi ampuvalla tykillä, kahdella runko- ja kahdella siipikonekiväärillä, varustettiin raskaammalla panssaroinnilla ja valinnaisesti DB601Aa moottorilla, josta sai hetkellisesti, kaikkiaan noin viideksi minuutiksi 1 175 hevosvoiman tehon ruiskuttamalla vettä ja metanolia polttoaineseokseen. E-3a oli koneen vientiversio, jota vietiin Sveitsiin 80, Romaniaan 59, Jugoslaviaan 73, Unkariin 40, Bulgariaan 19 ja Espanjaan 23 kappaletta.

E-3:n korvasi E-4, johon oli tehty pieniä parannuksia, huomattavimpina uudet MG-FF/M siipitykit ja kuomun uusi pääpanssari. MG FF/M käytti uusia "Minengeschoß"-kranaatteja, joitten kuori oli vedetty teräksestä aiemman valamisen sijaan. Tämän tuloksena kranaatin kuori oli ohut, mutta vahva ja siihen mahtui suurempi räjähdelataus.

Kuomusta tehtiin kantikkaampi ja helpommin valmistettava kuin edeltäjänsä ja se säilyikin suhteellisen muuttumattomana G-10-malliin asti. Myöhemmät E-mallin muunnokset perustuivat E-4:n; joihinkin niistä asennettiin vuoden 1940 heinäkuusta alkaen edelleen paranneltu 1 175 hevosvoimainen (875 kW) DB601N moottori, jonka myötä mallitunnukseksi vaihtui E-4/N. E-6-mallista lähtien siitä tuli koneen standardimoottori.

[muokkaa] Messerschmitt Bf 109F "Franz / Friedrich"

F-sarjassa keskityttiin lähinnä koneen aerodynamiikan parantamiseen.

Helmikuussa 1940 Bf 109 varten valmistui uusi paranneltu 1 350 hevosvoiman moottori, Daimler-Benz DB601E, jonka Messerschmittin insinöörit asensivat ensin Bf 109E-1:n runkoon. Rungon muotoilua muutettiin aerodynaamisemmaksi, korkeusvakaajien tuet poistettiin, jäähdyttimet suunniteltiin uudestaan, siipinä käytettiin prototyypissä E-1:n suorakärkisiä tasoja, mutta tuotantomallissa otettiin käyttöön pyöreäkärkiset siivet.

Aseistusta vähennettiin, siipitykkien sijasta koneessa oli vain yksi, potkurinnavan läpi ampuva tykki ja kaksi runkokonekivääriä.

F-3-mallista lähtien kaikissa koneissa oli DB601E-moottori sekä isompi potkuri.

Muutosten seurauksena kone oli selvästi suorituskykyisempi ja myös hiukan ketterämpi kuin edeltäjänsä.

[muokkaa] Messerschmitt Bf 109G "Gustav"

G-sarjassa oli moottorina uusi isompi ja tehokkaampi DB605.

Uusi moottori teki koneesta jonkin verran F-mallia nopeamman, mutta lisääntynyt paino teki myös koneesta kömpelömmän, ja monet lentäjät pitivätkin enemmän F-mallista.

G-6-mallissa moottorin yläpuoliset kevyet runkokonekiväärit vaihdettiin raskaisiin 13mm MG131 konekivääreihin. Uudet konekiväärit veivät enemmän tilaa ja runkoon jouduttiin tykin koneiston kohdalle tekemään kuplamaiset ulokkeet.

G-sarjan koneisiin valmistettiin erilaisia "Rüstsatz" ja "Umrüst-bausatz" kenttämuutossarjoja; erilaisia aseripustimia, mm. siipien alapuolella asennettavat 20 mm tykkisäiliöt, jotka lisäsivät huomattavasti koneen tulivoimaa pommittajia vastaan hyökätessä ja moottorin hetkellistä tehoa lisääviä laitteita.

[muokkaa] Messerschmitt Bf 109K "Kurfurst"

K-sarjan koneissa moottorina oli DB605D-sarjan moottoreita, ja potkurinnavan läpi ampuva tykki oli vaihdettu 20-millisestä 30-milliseen.

BF109K-4 oli sodan nopeimpia ja parhaiten nousevia potkurikoneita, mutta suurissa nopeuksissa se kääntyi melko huonosti.

[muokkaa] Koneen ominaisuudet

Messerschmitt Bf 109 oli nopea, nousukykyinen ja suunnitteluajankohtaansa nähden hyvin aseistettu. Sen heikkous oli huonosti valittu laskutelinemalli, joka johti satoihin nousu- ja laskeutumisonnettomuuksiin. (Tämä tosin nähtävästi johtui pitkälti saksalaislentäjien lyhyestä koulutuksesta, esim. suomalaiset lentäjät nähtävästi osasivat koneen "jipon" paremmin, kts. http://www.virtualpilots.fi/hist/WW2History-TorstiTallgrenMT.html) Toinen suuri ongelma oli lyhyt toiminta-aika. Tämä johtui siitä, että kone oli suunniteltu torjuntahävittäjäksi eikä yleishävittäjäksi. Tämä ongelma tuli hyvin näkyviin taistelussa Englannista. Ongelmaa pyrittiin korjaamaan irrotettavalla lisäpolttoainesäiliöllä.

Koneen myöhemmissä versioissa (G-sarja) moottori DB 605 kärsi koko sodan ajan lastentaudeista (mm. käyntihäiriöt, syttyminen tuleen lennon aikana), mikä osaksi johtui materiaalien huonosta laadusta, saksalaisten suositus koneen moottorin iäksi olikin noin 12 lentotuntia, minkä jälkeen moottori pyrittiin vaihtamaan. Moottorin lisääntynyt teho ja paino toi myös huonoja puolia; kone menetti ketteryyttään mikä oli yksi Messerschmitin valteista ilmataistelussa.

Lentäjällä oli melko huono näkyvyys ulospäin niin sanotun kassakaappikuomun raskaan raamituksen ja teräksisen pääpanssarin vuoksi. Näkyvyyttä parannettiin G-6 muunnoksesta lähtien vaihtamalla ensin teräksinen pääpanssari panssarilasiseen Galland-Kopfpanzeriin, ja myöhemmin myös kuomu uuteen malliin, Erla-kuomuun (Erla-haube), jossa aiempi kuomun raskas raamitus poistui ja koko tuulilasin jälkeinen osa aukeni sivulle.

[muokkaa] Käyttö sodassa

Messerschmitt Bf 109:n pääsuunnittelija oli Willy Messerschmitt ja sen rakensi Bayerische Flugzeugwerke. Koneen ensimmäinen versio suunniteltiin 1930-luvun alussa. Koneesta valmistui ensiksi yhteyskoneversio Me 108 Taifun.

Bf 109 sai tulikasteensa Espanjan sisällissodassa 1930-luvun lopussa, jolloin saksalaiset lentäjät taistelivat koneella kansallisella Francon puolella.

Ennen toista maailmansotaa Saksan ilmastrategit ajattelivat, että heidän päähävittäjänsä olisi raskas Messerschmitt Bf 110. Kevyt hävittäjä Messerschmitt Bf 109 olisi vain lyhyellä toiminta-ajalla varustettu paikallisia kohteita suojaava hävittäjä. Toinen maailmansota ja viimeistään taistelu Britanniasta osoitti, että tämä strategia ei toimi. Me Bf 110 -hävittäjäyksiköiden raskaat tappiot pakottivat vetämään sen pois päiväkäytöstä, koska se ei pärjännyt englantilaisten Hawker Hurricane ja Supermarine Spitfire -hävittäjille. Nopea ja liikehtimiskykyinen Messerschmitt Bf 109 nousi Saksan päähävittäjäksi.

Saksan hävittyä taistelun Britanniasta se käänsi huomionsa muihin suuntiin. Sen hyökätessä Neuvostoliittoon Bf 109 oli Saksan pääasiallinen hävittäjälentokone ja sen avulla Saksa sai ilmaherruuden pitkäksi aikaa itärintamalla.

Yhdysvaltojen aloitettua Saksan teollisuuslaitosten pommittamisen Bf 109-koneet päätyivät torjumaan näitä hyökkäyksiä, alkuun melko menestyksekkäästi koska pommikoneilla ei aluksi ollut saattohävittäjiä pommitusalueelle saakka ja pommikoneiden torjunta-aseistuksessa oli puutteita. Myöhemmin amerikkalaisten saatua käyttöönsä suuria määriä pitkän kantaman saattohävittäjiä Saksan torjuntahävittäjät joutuivat kuitenkin ahtaalle.

Vaikka uudempi Focke-Wulf Fw 190 oli sekä suorituskykyisempi että raskaammin aseistettu, pysyi Bf 109 Luftwaffen pääasiallisena hävittäjämallina koko sodan ajan.

Maailman eniten ilmavoittoja saanut lentäjä-ässä, Erich Hartmann pudotti lentämillään Bf 109-koneilla yhteensä 352 viholliskonetta vain kahden ja puolen vuoden aikana.

[muokkaa] Käyttö Suomessa

Suomen Ilmavoimilla oli vuodesta 1943 lähtien käytössä G-sarjan Messerschmitt Bf 109 -koneita. Suomeen ostettiin 162 Bf 109-hävittäjälentokonetta, joista kaikkiaan 159 kappaletta tuli käyttöön muiden tuhoutuessa kuljetuksessa Suomeen tms.. Niistä 48 kpl oli tyyppiä G-2, 109 kpl tyyppiä G-6 ja 2 kpl tyyppiä G-8. Lentokoneen lempinimi oli Suomessa "Mersu" ja tunnus MT. Kone korjasi Suomen ilmavoimien kaluston venäläisten käyttämien koneiden tasolle.

MT oli kuitenkin toisen maailmansodan jälkeen useita vuosia ilmavoimien päähävittäjä muitten alueen maiden siirryttyä suihkuhävittäjien käyttöön.

[muokkaa] Museokoneita Suomessa

Utin lentokentällä on esillä yksi kone, MT-452. [1]
Keski-Suomen ilmailumuseossa on näytteillä tyypin viimeisen lennon Suomen ilmavoimissa lentänyt koneyksilö, MT-507. [2]. Hannu Valtonen väitteli 23. maaliskuuta 2006 tohtoriksi aiheesta "Tavallisesta kuriositeetiksi - Kahden Keski-Suomen Ilmailumuseon Messerschmitt Bf 109 -lentokoneen museoarvo" Ilmasotakoulussa Tikkakoskella.

Museologian alalla tämä väitös on Suomessa ensimmäinen. Väitöskirjasta julkaistiin museon julkaisusarjassa kirja numero 9.

[muokkaa] Linkkejä ja lähteitä

Jukka Raunio, Lentäjän näkökulma II, Forssan kirjapaino Oy, 1993, ISBN 951-96866-0-6. Kirja kuvaa koneiden tekniikkaa, rakentamista Suomessa ja lento-ominaisuuksia seuraavista koneista: Bristol Bulldog, Fokker D.XXI, Gloster Gladiator, Fiat G-50, Morane-Saulnier 406, Hawker Hurricane, Brewster Model 239, Curtiss 75 A Hawk, Me 109.

Hannu Valtonen: MESSERSCHMITT BF 109 ja Saksan sotatalous ISBN 951-95688-7-5 Hävittäjäkoneen suunnittelu, alatyypit ja käyttö toisessa maailmansodassa. Jyväskylä 1999.