Proklos
Wikipedia
Proklos (kreik. Πρόκλος, 8. helmikuuta 412 - 17. huhtikuuta 487) oli antiikin kreikkalainen uusplatonilainen filosofi ja Platonin Akatemian johtaja.
[muokkaa] Elämä
Proklos syntyi rikkaaseen perheeseen Konstantinopolissa. Hän opiskeli retoriikkaa, filosofiaa ja matematiikkaa Aleksandriassa Egyptissä. Hänen opettajanaan toimi Olympiodoros. Hän palasi Konstantinopoliin ja toimi jonkin aikaa menestyksekkäänä lakimiehenä.
Hän kuitenkin piti enemmän filosofiasta, ja muutti Ateenaan vuonna 431 opiskellakseen kuuluisassa Akatemiassa, jonka Platon oli perustanut 800 vuotta aikaisemmin. Hänestä tuli Akatemian johtaja. Hän asui Ateenassa kuolemaansa saakka, lukuun ottamatta vuoden kestänyttä maanpakoa, johon hän joutui siksi, että kaupungin kristityt hallitsijat eivät suvainneet kaikkia hänen poliittis-filosofisia ajatuksiaan.
[muokkaa] Teokset
Filosofiassaan Proklos yhdisti omia ajatuksiaan, ja henkisten isiensä ja opettajiensa, kuten Plutarkhoksen, Syrianoksen, Porfyrioksen ja Iamblikhoksen, ajatuksia.
Hänen teoksensa voidaan jakaa kahteen osaan. Ensimmäiseen osaan kuuluvat Memorandi eli kommentaariot Platonin teoksiin. Ensimmäiset kommentaarionsa hän kirjoitti ollessaan 28-vuotias. Näitä olivat kommentaariot Timaiokseen, Valtioon, Alkibiadeehen, Parmenideehen ja Kratylokseen. Näissä teoksissa Proklos analysoi ja uudelleenmuotoili Platonin esittämiä ajatuksia – tuossa vaiheessa vielä paljolti väärinymmärrettynä ja vääristeltynä.
Toiseen osaan kuuluvat teologiset teokset. Näitä ovat muun muassa Teologian alkeet, Theologia Platonica, Khrestomatheia, Hymni ja Epigrammata. Kristittyjen toimeenpanemien vainojen vuoksi helleeninen uskonto alkoi kuolla. Proklos opetti kreikkalaisiin myytteihin sisältyvää symbolismia ja analysoi niitä suurella huolella ja viisaudella. Hän esimerkiksi opetti, että kreikkalaisissa myyteissä avioliitto on "luovien voimien jakamaton liitto".
Antiikin filosofia |
Platonin Akatemia |
Platon | Speusippos | Ksenokrates | Polemon | Krates | Krantor | Arkesilaos | Bion | Lakydes | Karneades | Kleitomakhos | Antiokhos Askalonlainen | Syrianos | Proklos |
Antiikin filosofia |
Uusplatonistit |
Ammonios Sakkas | Plotinos | Porfyrios | Iamblikhos | Hypatia | Proklos | Hierokles | Isidore | Damaskios | Kalkidios | Marinos | Priskianos | Simplikios | Eulalios | Hermias |