Yrjö Mäkelin
Wikipedia
Yrjö Esaias Emanuel Mäkelin (s. 1. kesäkuuta 1875, Tampere - k. 18. syyskuuta 1923, Helsinki), suutari, teki elämäntyönsä sosialistisena sanomalehtimiehenä, sosialidemokraattisen puolueen hallinnon jäsenenä ja kansanedustajana (vv. 1908-1910, 1913-1917).
Mäkelin toimi tamperelaisen Kansan Lehden (vv.1900-1906), Helsinkiin perustamansa Oikeus -lehden v. (1906) sekä oululaisen, v. 2006 satavuotiaan Kansan Tahdon (vv.1907-1914 ja 1917-1918) päätoimittajana. Vapauduttuaan yleisessä armahduksessa kansalaissodan aikaisesta elinkautisesta (alun perin kuoleman-) tuomiosta ja liki neljän vuoden vankeudesta (vv. 1918-1922) Mäkelin oli Kansan Tahdon seuraajaksi perustetun Pohjan Kansan (ja Uuden Pohjan Kansan) "aputoimittajana" pidätykseensä asti ns. (pääministeri Kyösti) Kallion (ml.) leikkauksessa elokuussa 1923. Seuraavassa syyskuussa hän teki itsemurhan etsivän keskuspoliisin (´ohrana´) sellissä. Kaikkissa noissa lehdissä hän esiintyi etenkin pohjoisessa tunnetuksi tulleella Riitahuhdan Esa pakinoitsijanimimerkillään.
Yrjö Mäkelinin tunnetaan ns. vanhan eli yhtenäisen sos.dem. puolueen kansallismielisenä poliitikkona. Hän edusti kautskylaista marxilaisuuden luokkataistelulinjaa samoin kuin puoluejohtokin mutta oli usein kiistoissa tämän, ennen muuta Työmies -lehden päätoimittajan Edvard Valppaan edustaman enemmistön kanssa taktisista menettelytapakymyksistä. Mäkelin, niin kuin olikin jo agitaattorina kysytty puhuja, oli ennen muuta kirjoitetun sanantaitaja. Hänen, vanhan työväenliikkeen yhdeksi taitavimmista kirjoittajista sanotun kynästä ovat lähtöisin maamme historian merkittävät asiakirjat, Suomen työväenpuolueen v. 1903 Forssan äänioikeusjulistus (´Mitä köyhät sanovat Äänioikeusasiasta?`) ja v. 1905 kansallisena alkaneen suurlakon Punainen julistus. Vuoden 1917 työväenenemmistöinen eduskunta hyväksyi Mäkelinin johtaman perustuslakivaliokunnan esityksen valtalaiksi, jolla se julistautui maan ylimmän vallanhaltijaksi.
Yrjö Mäkelin syntyi Tampereella suutari Wilhelm (Vilho) ja Paulina, o.s. Hellmanin perheeseen 1. kesäkuuta 1875. Perheen vanhimman lapsen kuoltua Yrjö jäi 8-päisen sisarusparven vanhimmaksi. Perheen asuessa Ruovedellä Mäkelin kävi 11-vuotiaana yhden luokan kansakoulua. 15-vuotiaasta hän elätti itsensä suutarin kisällinä Tampereella, Helsingissä ja Porissa tehden 14-tuntisia työpäiviä pimeissä loukoissa usein asuenkin niissä. Hän liittyi 16-vuotiaana wrightiläiseen, porvarien johtamaan työväenyhdistykseen. Ensimmäisessä julkisessa puheessaan 23-vuotias suutari arvosteli Porin työväenyhdistyksen johdossa olleen pappismiehen näkemyksiä tavalla, jossa Mäkelinin myöhempi, räväkkä "stiili" oli jo iduillaan. Esiintymisensä takia Mäkelin ja hän elinikäinen kumppaninsa, tehtaantyöläinen Ellen (oik. Elisabeth), o.s. Vuorenmaa (s. 1871) erotettiin työväenyhdistyksestä. Samassa suutarinvestaassa työskenneellen Eetu Salinin kanssa he pääsivät takaisin työväenyhdistyksen jäseniksi ja heidät valittiin Porin työväenyhdistyksen edustajina työväenyhdistysten edustajakokoukseen v. 1899. Se julistautui porvarien vastustuksesta huolimatta Suomen työväenpuolueeksi ja valitsi Mäkelinin puoluehallintoon (-hallitukseen).
Työväen marttyyriksi nousseen Mäkelinin ruumissaatossa Oulussa oli 6000-7000 ihmistä. Neljänä vuonna hänen kuolinpäivänsä tietämissä järjestettiin muistojuhlia erityisesti Pohjois-Suomessa ja viidentenä paljastettiin Pohjolan ammatillisen piirijärjestön (SAJ) keräyksellä kustannettu hautamuistomerkki Oulun Intiön hautausmaalla. Sen Mäkelin -reliefin on tehnyt kuvanveistäjä Emil Wikström.
Yrjö Mäkelinin sai Ouluun nimikkokadun johtamansa Kansan Tahdon perustamisen 60-vuotisvuonna. Pohjoispää Kansankadusta, jota pitkin useat Kansan Tahdon seuraajalehtien toimittajista 1920-luvulla vietiin toimituksesta Oulun lääninvankilaan, nimettiin Mäkelininkaduksi. Hänellä on myös nimikkoseura, vuonna 2003 perustettu pohjoissuomalaisen vasemmistolaisen viestinnän ja kulttuurin tutkimusta ja tallennetamista edistävä Yrjö Mäkelin -seura ry.
