Leo Kinnunen

Wikipedia

Leo Kinnunen (s. 5. elokuuta, 1943, Tampere) on suomalainen kilpa-ajaja.

[muokkaa] Ura

Leo Kinnusen ura moottoriurheilun parissa alkoi 60-luvun alkupuolella ralleissa Volvo Amazonilla, käväisten ajokillaan mm. Monte Carlossa. Vuosikymmenen puolivälissä hän ajoi jää- maa- ja rata-ajoja menestyksekkäästi Fiat Abathilla, saaden jopa kutsun Torinoon neuvottelemaan yhteistyöstä Abathin kanssa. Visiitti ei kuitenkaan johtanut Leoa miellyttävään sopimukseen. 22-vuotiaana Kinnunen sai paikan AAW Racing-tallissa, ajaen erilaisilla VW-malleilla mm. VW Mac 1, Formula Vee, sekä Sunbeam Impillä. Varhaisimpia meriittejä mm. jäärata-ajojen SM alle 1000 kuutioisissa 1966, sekä rallin SM-kakkonen 1967 ja Keimolan moottoriradan avajaiskisassa 1966 V-luokan lähdön kolmas sija.

Kinnunen aloitti F3ssa Brabhamilla, saaden 1968 käyttöönsä Titan-Lucasin. Vuosikymmenen lopulla Leo siirtyi urheiluautoihin, voittaen Keimola 500-kisan vuonna 1968, parinaan Hans Laine, Porsche 911-ajokillaan. 1969 Interserie (Eurooppalainen versio prototyyppiautojen Can-Amista) teki tuloaan, ja varsinaista Interserietä edeltäen tuona vuonna ajettiin Nordic Challenge Cup, jonka Kinnunen voitti. Ajokaluna toimi Porsche 908. Lokakuussa 1969 Leo sai kutsun Österreichringille Porschen testiajoihin, joka johti pestiin John Wyerin Gulf Porsche-tiimissä, ajamaan merkkivalmistajien ICM-sarjaan Porsche 917K-mallia.

Kinnusen ura lähti raketinomaiseen nousuun. Heti ensimmäiseksi tuli voitto Daytonan 24-tunnin ajoista Pedro Rodriguezin ja Brian Redmanin kanssa. Seuraavassa kisassa tuli 4. sija Sebringissä, ja perään voitot Brands Hatchissa ja Monzassa, sekä 2. sija Targa Floriossa, missä hän ajoi vieläkin voimassaolevan kierrosennätyksen. Tätä kisaa seurasi vaisumpi loppukausi neljän kisan viidestä päättyessä keskeytykseen, mutta sen ainoan loppunajetun sitten viedessä voittoon Watkins Glenissä. Lopputuloksena Gulf-tiimin voittama vuoden 1970 mestaruus (kisassa ei ollut henkilökohtaisia palkintoja jaossa). Kauden aikana Kinnunen kävi myös ajamassa yhden kisan Interserietä Keimolassa, tullen kisan kahdeksanneksi, sekä ajaen kaksi kisaa euroopan ESC-sarjassa 2-litraisille, sijoittuen 2. ja 3. sijalle Mugellossa ja Nürburgringillä. Nämä kaksi ajoa riittivät kauden lopputuloksissa viemään Leon sarjan 11. sijalle.

Kaudella 1971 Kinnunen päätti keskittyä Interserie-sarjaan ajaen Porsche 917 Spyderiä kotimaiselle AAW-Finland-tallille. Kinnunen voitti kisan Zolderissa ja Keimolassa (voittaen päivän molemmat lähdöt), sijoittuen 2. sijalle Hockenheimissa ja 3. sijalle Imolassa, voittaen vuoden 1971 Interserien. Samana vuonna Leo ajoi yhden kisan ICM-sarjaa Targa Floriossa Autodeltan Alfa T33/3lla, parinaan Rolf Stommelein. Kisa päättyi ensimmäiseen kierrokseen saksalaisen rutattua ajokin. Kinnunen osallistui vielä toiseen kisaan Björn Waldegaardin kanssa yksityisellä Porsche 911S-mallilla Nürburgringillä sijoittuen 16. sijalle.

Vuoden 1972 Interserien Leo ajoi jälleen AAW:n leivissä, ajokkina tälläkertaa Porsche 917/10TC - 12-sylinterinen, 850 DIN-hevosvoimainen, 4,5-litrainen maantiekiitäjä. Kinnunen oli sarjan ylivoimainen voittaja, ottaen voitot 9 lähdössä 18 kisasta, mm. Keimolan molempien lähtöjen voitto (tehden samalla Keimolan vieläkin voimassa olevan kierrosennätyksen 1:11,74 - keskinopeus 165,4 km/h). Kaudella 1973 Kinnunen ajoi edelleen AAW:n Porsche 917/10TCtä, ollen tälläkin kaudella Interserien voittaja, voittaen 6 lähtöä, ja ollen 2. sijalla seitsemässä lähdössä. Lisäksi hän osallistui yhteen WCM-sarjan (ex-ICM) kisaan Claude Haldin kanssa, Martini Racingin Porsche Carrera 911-autolla, Targa Floriossa, sijoittuen kisan 3. sijalle.

1974 AAW Racingin toiminta hiipui, ja Kinnunen päätti lähteä F1-sarjaan, hankkien John Surteesin tallin vanhan testiauton. Syntyi suomen toistaiseksi ainoa F1-talli, joka toimi edelleenkin AAW Racing-nimellä, mutta varsinainen rahoitus tuli mm. Saloralta ja Colt-tupakkamerkiltä. Tallin testiajot tapahtuivat Keimolassa. Alitehoinen Surtees-Ford osoittautui varsin kehnoksi autoksi, ollen varsinainen tekninen ongelmakimppu. Talli ei myöskään saanut parhaimpia mahdollisia renkaita käyttöönsä. Kinnunen osallistui kuitenkin kuuteen GP-kisaan, selviytyen vain Ruotsin Anderstorpissa aika-ajoista jatkoon. Finaalissa tie katkesi 8. kierrokselle, sytytystulpan aiheuttaessa ongelmia. Kovanonnen auto on nykyisin nähtävillä Turun Sanomien museossa. Saatuaan kivisen F1-savotan päätökseen Leo kävi vielä ajamassa Interserien Hockenheimin osakilpailun Martini Racingin Porsche 917/30 Turbolla, voittaen molemmat lähdöt, ja sijoittuen tällä yhdellä ainoalla osallistumisellaan koko kauden tuloslistalla 6. sijalle.

Kinnunen jatkoi kauden 1975 Martinin tallissa ajaen WCM-sarjassa Herbert Müllerin kanssa Porsche 908 Turboa. Kausi ei mennyt aivan putkeen, ja sijoituksina oli keskeytykset Monzassa ja Spassa, 7. sija Ennassa, 3. sija Nürburgringillä ja 9. sija Österreichringillä. Vuonna 1976 Leo ajoi WCM-sarjassa Evon Egertzin kanssa Porsche 934:llä Dijonissa 4. sijalle, Mugellossa ja Silverstonessa 3. sijalle ja 2. sijalle Watkins Glenissä. WSC-sarjassa Kinnunen ajoi Egertzin kanssa Porsche 908:lla, jääden lähtöruutuun Monzassa ja keskeyttäen Dijonissa. Vuoden 1976 Pohjola-rallista irtosi voitto Volvo 66lla.

Vuonna 1977 Kinnunen kilpaili vain yhden kisan, WCM-sarjan Nürburgringillä, joutuen jättämään kisan kesken moottorivian vuoksi. Kisa jäi Kinnusen viimeiseksi kansainväliseksi kilpailuksi.

Kinnunen muistetaan etenkin ilmiömäisestä kyvystään mukautua nopeasti erilaisiin rata- ja ajoneuvotyyppeihin. Kinnunen valittiin vuoden autourheilijaksi vuosina 1969–1973.

[muokkaa] Lähdeteokset

• Marko Mäkinen & Samuli Rauhala, Elämää suuremmalla vaihteella, AKK, 2001
• Siltala, Alkio & Debner: Keimola - Moottoristadion joka melkein katosi, Alfamer, 1999