Jitzhak Rabin
Wikipedia
Jitzhak Rabin (יצחק רבין) kuuntele ääntämys? (s. 1. maaliskuuta 1922–4. marraskuuta 1995) oli Israelin pääministeri 1974–1977 ja 1992–1995.
Hän syntyi Jerusalemissa, brittiläisessa Palestiinan mandaatissa, venäläisten emigranttien poikana. Hän opiskeli maataloutta valmistuen 1940 ja liittyi 1941 kibbutzilla siionististen Haganah-joukkojen Palmach-prikaatiin. Joukoissa yhdistettiin sotilaskoulutusta maataloustyöhön.
Israelin itsenäistymisen jälkeisen sodan aikana Rabin johti Jerusalemin puolustusta ja taisteli Egyptin joukkoja vastaan vastaan Negevin aavikolla. Hänestä tuli Israelin puolustusvoimien komentajan 1962. Hänen aikanaan Israel sai voiton kuuden päivän sodassa.
Eläkkeelle jäämisensä jälkeen Rabinista tuli diplomaatti, hän oli lähettiläänä Yhdysvalloissa vuodesta 1968. Vuonna 1973 hänet valittiin Knessetiin työväenpuolueen edustajana ja nimitettiin työvoimaministeriksi. Vuonna 1974 hänet valittiin puolueen johtoon ja pääministeri Golda Meirin seuraajaksi. Neljän F-15 hävittäjän saapuminen sapattina hajotti hänen koalitiohallituksensa ja hänen vaimonsa laittoman ulkomaiden dollaritilin paljastumisen jälkeen Rabin erosi.
1980-luvun lopulla Rabin oli puolustusministerinä monissa yhtenäisyyshallituksissa ja toimi jyrkästikin murskatessaan palestiinalaisten kansannousua.
Vuonna 1992 Rabin valittiin jälleen Israelin pääministeriksi. Hänellä oli tärkeä asema Oslon rauhanneuvotteluissa, jotka loivat palestiinalaishallinnon ja antoivat sille vallan osassa Gazan kaistaa ja Länsirantaa. Rabin saavutti myös rauhansopimuksen Jordanian kanssa.
Roolistaan rauhanneuvotteluissa Rabin sai 1994 Nobelin rauhanpalkinnon, yhdessä Jasser Arafatin ja Shimon Peresin kanssa. Tulos jakoi israelilaisten mielipiteet, jotkut näkivät hänet sankarina, toiset taas petturina luovuttaessaan maata, jonka näkivät kuuluvan Israelille. Rabinin hallitus pysyi myös vallassa Israelin arabipuolueiden peitellyn tuen ansiosta.
4. marraskuuta 1995 Jigal Amir -niminen nuorukainen (s. 1970) ampui Jitzhak Rabinin Tel Avivin kuninkaiden torilla (nyt Rabinin tori) rauhanmielenosoituksen jälkeen. Hän kuoli sairaalassa.
Rabinin murhapäivä on kansallinen muistopäivä Israelissa.