Sanskrit

Wikipedia

Sanskrit
Muu nimi
Omakielinen nimi	संस्कृता वाक् (saṃskṛtā vāk )
Englanti	Sanskrit
Ranska	sanskrit
Tiedot
Alue	Intia, eräät muut Etelä- ja Kaakkois-Aasian alueet
Virallinen kieli	Intia
Puhujia	Intiassa 6.106 äidinkielenä (1981), 194.433 toisena kielenä (1961)
Sija	ei 100 suurimman joukossa
Kirjaimisto	devanāgarī
Kielenhuolto
Kielitieteellinen luokitus
Kielikunta	indoeurooppalaiset kielet
Kieliryhmät	indoiranilaiset kielet
Kielikoodit
ISO 639-1	sa
ISO 639-2	san
SIL	SKT
Ohje

Sanskrit (myös sanskriitti) on eräs indoeurooppalaisten kielten indoiranilaiseen ryhmään kuuluva kieli, joka muotoutui lopullisesti 300-luvulla eaa.

Sanskrit on Intian klassinen sivistyskieli, jonka asema vastaa suunnilleen latinan ja kreikan asemaa Euroopassa. Se on myös yksi Intian virallisista kielistä, ja siihen luodaan jatkuvasti uudissanoja nyky-yhteiskunnan tarpeita varten.

Sana saṃskṛta- tarkoittaa "hyvin kokoonpantua" tai "täydellisesti muotoutunutta". Sanskrit-sanalla on siis aina tarkoitettu oppineiden käyttämää huoliteltua ja täsmällistä kielimuotoa, kun taas tavallisen kansan puhumista murteista on käytetty nimitystä prakrit. Kielitieteessä sanskritista ja prakriteista käytetään joskus yhteisnimitystä muinaisintia.

[muokkaa] Historia

Rigvedan tekstiä devanāgarī-kirjoitusjärjestelmällä

Ensimmäinen kirjoitettu sanskritin muoto oli 1000-luvun eaa tietämillä veedoissa käytetty veedinen sanskrit, joka on varsin lähellä indoeurooppalaista kantakieltä. Mahābhāratassa ja muissa hindueepoksissa käytettyä kielimuotoa kutsutaan eeppiseksi sanskritiksi, jonka aikaan sanskrit oli jo kadonnut varsinaisena puhekielenä.

Varhaisin sanskritin kielioppi on Pạ̄ninin 400-luvun tienoilla eaa kirjoittama Ạṣtādhyāyī, joka kuvaa sanskritin rakenteen matemaattisen täsmällisesti 3 959 säännön avulla. Pạ̄ninin kielioppia pidetään edelleen korkeimpana auktoriteettina kielen suhteen, ja myöhemmät kieliopit ovat lähes yksinomaan sen kommentaareja. Kielioppi sisältää oivalluksia, jotka länsimainen kielitiede teki vasta 1900-luvulla, ja esimerkiksi sen säännöt vastaavat täsmällisyydeltään tietokoneiden ohjelmointikielten kuvaukseen käytettyä Backus-Naur-muotoa (BNF).

Koska sanskrit määriteltiin jo varhain niin aukottomasti ja sen käytön oikeellisuutta on vaalittu huolellisesti, on sanskrit nykyään käyttötavaltaan, sanastoltaan ja ääntämykseltään melko tarkalleen samaa kuin yli 2000 vuotta sitten.

[muokkaa] Merkitys

Sanskrit on vaikuttanut useimpiin intialaisiin kieliin samalla tavoin kuin latina on vaikuttanut eurooppalaisiin. Suuri osa nykyisistä indoiranilaisista kielistä (mm. hindi, urdu ja bengali) on kehittynyt prakriteista samaan tapaan kuin romaaniset kielet kehittyivät vulgaarilatinasta. Sanskritinkielisiä sivistyssanoja ja kieliopillisia malleja käytetään etenkin indoiranilaisissa kielissä, mutta myös dravidakielissä, jotka eivät ole edes sukua sanskritille.

Suurin osa Intian klassisesta kirjallisuudesta on kirjoitettu sanskritiksi. Nykyään sanskrit on etenkin hindulaisuuden ja siihen liittyvän filosofian, tieteen ja kirjallisuuden kieli, ja sitä käytetään myös buddhalaisuudessa. Monet uskonnonharjoittajat osaavat ulkoa lukemattomia sanskritinkielisiä mantroja vaikka eivät varsinaisesti osaisi kieltä lainkaan. Suomessa sanskritinkieliseen tekstiin törmännee todennäköisimmin uushindulaisen Hare Krishna -liikkeen kirjoissa.

Tunnettuja eurooppalaisiin kieliin otettuja sanskritin sanoja ovat muun muassa arya (arjalainen, "oma heimolainen", myöhemmin "jalosukuinen"), avatāra, buddha, guru, karma, mantra, nirvāna, pippali (pippuri), śarkarā (sokeri), svastika ja yoga (jooga). Myös kielitiede on omaksunut sanskritista monia termejä kuten sandhi.

Suomen kielessä on vanhoja indoiranilaisia lainasanoja, jotka ovat lähellä sanskritinkielisiä muotoja: sata (śatam), orja (arya, "oma heimolainen"), viha (viśa, myrkky).

[muokkaa] Kirjoitus ja ääntäminen

Sanskritia on historiansa aikana kirjoitettu useilla eri kirjoitusjärjestelmillä. Varhaisimmat säilyneet tekstit käyttävät brāhmī- ja kharoṣṭhī-järjestelmiä, mutta 1100-luvulta alkaen on käytetty pääasiassa devanāgarī-aakkostoa. Oli käytetty kirjoitusjärjestelmä mikä hyvänsä, sanskritia kirjoitetaan joka tapauksessa muutamaa vähäistä poikkeusta lukuun ottamatta täysin äänteenmukaisesti.

Klassisessa sanskritissa ei ole varsinaista sanojen painotusta, vaan puhe rytmittyy vokaalien pituuseroilla. Latinalaisessa transkriptiossa pitkät a-, i- ja u-äänteet merkitään yläviivalla, ja e- ja o-äänteet ovat aina pitkiä. Vokaaleiksi lasketaan myös tavua kannattavat ṛ ja ḷ, jotka monissa ääntämisohjeissa neuvotaan lausuttavaksi "ri" ja "li".

Konsonanttipuolella erikoisia äänteitä ovat retrofleksiset ṭ, ṭh, ḍ, ḍh, ṇ ja ṣ, jotka lausutaan kuten t, th, d, dh, n ja s, mutta kieli taempana. Jokaisesta klusiilista on aspiroitu versio, joka transkriptiossa merkitään h-kirjaimella (esim. dh, kh, bh). C ääntyy "tš", j "dž", ś "š" ja y "j". V on samankaltainen puolivokaali kuin englannin w. Merkintä ṃ vastaa anusvāraa, joka nasalisoi sitä edeltävän vokaalin tai sopeutuu seuraavaan konsonanttiin (esim. saṃskṛtā ääntyy "sanskritaa").

[muokkaa] Kielioppi

Vanhana indoeurooppalaisena kielenä sanskritin kielioppi muistuttaa yleisolemukseltaan latinaa ja kreikkaa. Substantiiveilla on kolme sukua (maskuliini, feminiini ja neutri), ja nominit taipuvat kahdeksassa sijamuodossa. Yksikön ja monikon lisäksi on käytössä kaksikko eli duaali. Verbimuodot ja sanojen johto-oppi ovat monimutkaisia.

Tunnusomainen piirre on sandhi eli äänteiden yhteensulautuminen, joka aiheuttaa usein harjaantuneillekin lukijoille ongelmia. Esimerkiksi a-loppuisen sanan loppu-a ja sitä seuraavan sanan alku-i sulautuvat yhteen e-äänteeksi, mikä samalla häivyttää sanarajan. Sanskritissa on muutenkin paljon pitkiä yhdyssanoja ja johdoksia, ja sandhin aikaansaama sanarajojen häviäminen antaa usein vaikutelman lähes käsittämättömän pitkistä sanoista.

Lauseopissa sanajärjestys on hyvin vapaa. Yleisin perussanajärjestys on subjekti-objekti-predikaatti.